Kirjoitusajankohta: keskiviikko 20.5. klo 15.30
Kirjoituspaikka: yläilmoissa jossakin Minnesotan ja New Yorkin osavaltioiden välillä
Hamline Universityn kampus ja mahtavan suurenmoinen ja yksinkertaisesti paras huonetoverini Emily (Haha, I know you're reading this... :D) on haikein mielin jätetty taakse ja suuntana on New Yorkin nähtävyydet ja ihmisvilinä! Totta se on, selvisin kaikista viimeisistäkin tenteistä ja kouluhommista kunnialla ja sain arkeologian tutkimusrahoitushakemuksenkin palautettua muutaman päivän etuajassa. Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa matkalla Minneapolis-Saint Paulin lentokentältä New Yorkin LaGuardialle ja ”runsastilainen” keskipaikkani sijaitsee mukavasti kahden ihmisen välissä. Vasemmalla puolellani istuva erittäin ylipainoinen nainen pursuaa huomaavaisesti minunkin istuimelleni niin, että mikäli haluan olla koskettamatta kumpaakin sivuillani olevaa matkustajaa, joudun vetämään hartiani ja polveni suppuun. Käytäväpääsyni blokkaa läppärillään intensiivisesti työsähköpostien kanssa ahertava mies, joka tämän tästä kaivaa puhelimensa esiin pelaillakseen työn vastapainoksi (ehkä palkkioksi to do -listan lyhenemisestä? :D) tasohyppelypelejä.
Vaikka Minneapolisiin ja Saint Pauliin jäi vielä neljän kuukaudenkin jälkeen paljon nähtävää ja olisin voinut käyttää viimeiset päiväni lisää unohtumattomia kokemuksia keräten, aloin viimeistään viime viikon loppupuolella olla sen verran lähtötunnelmissa ja katse viimeisissä suorittamatta olevissa tehtävissä kiinni, että päädyin viettämään viikonlopun arkeologiaa päntäten, New Yorkin reissua suunnitellen sekä tavaroitani pakaten. Torstaina tosin osallistuin Havaiji-teemaiseen Late Night Study Breakfast -tapahtumaan, jossa nautittiin iltapala-aikaan munakokkelia, pannareita ja pekonia DJ:n soittaessa ja ihmisten pistäessä muuveineen parastaan tanssilattiaksi muuntautuneessa Anderson Centerin kakkoskerroksessa. Jaossa oli myös jälleen yli 2000 dollarin arvosta palkintoja iPadeista telttoihin, taitettaviin retkituoleihin ja muihin retkeilyvarusteisiin ja kuulokkeista ja langattomista kaiuttimista longboard-lautaan ja jonkinmoiseen robottiin :D Arpa ei kuitenkaan valitettavasti osunut meidän joukkioon tälläkään kertaa, ehkä ihan hyvä niin, sillä uusi blenderi olisi ollut hankala sovittaa jo ennestään pursuilevaan matkalaukkuuni.
Tapahtumassa tapasin ensimmäistä kertaa Emilyn hyvän ystävän Maggien, jonka kanssa pääsin vaihtamaan Suomi-kokemuksia ja jutustelemaan hiukan suomeksikin! Maggie palasi juuri vaihtarikeväältään Bulgariasta, mutta on aiemmin pitämänsä välivuoden aikana asustellut pidempään Suomessa ja opiskellut kieltäkin useamman vuoden ajan. Toinen Emilyn parhaista ystävistä puolestaan viimeistelee tällä hetkellä vaihto-opiskelijana lukuvuottaan Oulun yliopistossa. Mikä sattuma, että Emily sai vielä suomalaisen huonetoverin, kun täällä muuten ihmisillä ei kamalasti Suomi-kontakteja tunnu olevan (tai ylipäätään juuri mitään hajua koko maasta :D).
Perjantaina ennen viimeistä luentoani palautin vihdoin tutkimusrahoitushakemukseni sähköpostilla arkeologian professorilleni ja luennon jälkeen suuntasin Walker Art Center -nykytaiteenmuseon yhteydessä sijaitsevan Sculpture Gardenin puutarhaa, taideteoksia ja veistoksia ihastelemaan. Suuntasin suoraan puiston kuuluisimmalle monumentille, joka kantaa nimeä Spoonbridge and Cherry. Nimensä mukaisesti teos koostuu valtavasta lusikasta, jonka nokassa keikkuu jättimäinen, 545 kiloinen kirsikka. :D Puisto oli viimeinen ”Must See in the Twin Cities” -listallani olevista paikoista ja olin päättänyt, että se täytyy vielä päästä näkemään ennen lähtöä. Lusikka kirsikoineen oli tuttu näky lukuisista näkemistäni kuvista ja ikuistin sen ainakin pariin kymmeneen uuteen otokseen. Ennen kuin hyppäsin takaisin Minneapolisin ydinkeskustaan menevään bussiin, tein pienen luontoretken viereisessä vehreässä, pienen lammen hallitsemassa ja uusien eläintuttavuuksien täyteisessä Loring Parkin puistossa.
Kirjoituspaikka: yläilmoissa jossakin Minnesotan ja New Yorkin osavaltioiden välillä
Hamline Universityn kampus ja mahtavan suurenmoinen ja yksinkertaisesti paras huonetoverini Emily (Haha, I know you're reading this... :D) on haikein mielin jätetty taakse ja suuntana on New Yorkin nähtävyydet ja ihmisvilinä! Totta se on, selvisin kaikista viimeisistäkin tenteistä ja kouluhommista kunnialla ja sain arkeologian tutkimusrahoitushakemuksenkin palautettua muutaman päivän etuajassa. Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa matkalla Minneapolis-Saint Paulin lentokentältä New Yorkin LaGuardialle ja ”runsastilainen” keskipaikkani sijaitsee mukavasti kahden ihmisen välissä. Vasemmalla puolellani istuva erittäin ylipainoinen nainen pursuaa huomaavaisesti minunkin istuimelleni niin, että mikäli haluan olla koskettamatta kumpaakin sivuillani olevaa matkustajaa, joudun vetämään hartiani ja polveni suppuun. Käytäväpääsyni blokkaa läppärillään intensiivisesti työsähköpostien kanssa ahertava mies, joka tämän tästä kaivaa puhelimensa esiin pelaillakseen työn vastapainoksi (ehkä palkkioksi to do -listan lyhenemisestä? :D) tasohyppelypelejä.
Vaikka Minneapolisiin ja Saint Pauliin jäi vielä neljän kuukaudenkin jälkeen paljon nähtävää ja olisin voinut käyttää viimeiset päiväni lisää unohtumattomia kokemuksia keräten, aloin viimeistään viime viikon loppupuolella olla sen verran lähtötunnelmissa ja katse viimeisissä suorittamatta olevissa tehtävissä kiinni, että päädyin viettämään viikonlopun arkeologiaa päntäten, New Yorkin reissua suunnitellen sekä tavaroitani pakaten. Torstaina tosin osallistuin Havaiji-teemaiseen Late Night Study Breakfast -tapahtumaan, jossa nautittiin iltapala-aikaan munakokkelia, pannareita ja pekonia DJ:n soittaessa ja ihmisten pistäessä muuveineen parastaan tanssilattiaksi muuntautuneessa Anderson Centerin kakkoskerroksessa. Jaossa oli myös jälleen yli 2000 dollarin arvosta palkintoja iPadeista telttoihin, taitettaviin retkituoleihin ja muihin retkeilyvarusteisiin ja kuulokkeista ja langattomista kaiuttimista longboard-lautaan ja jonkinmoiseen robottiin :D Arpa ei kuitenkaan valitettavasti osunut meidän joukkioon tälläkään kertaa, ehkä ihan hyvä niin, sillä uusi blenderi olisi ollut hankala sovittaa jo ennestään pursuilevaan matkalaukkuuni.
Tapahtumassa tapasin ensimmäistä kertaa Emilyn hyvän ystävän Maggien, jonka kanssa pääsin vaihtamaan Suomi-kokemuksia ja jutustelemaan hiukan suomeksikin! Maggie palasi juuri vaihtarikeväältään Bulgariasta, mutta on aiemmin pitämänsä välivuoden aikana asustellut pidempään Suomessa ja opiskellut kieltäkin useamman vuoden ajan. Toinen Emilyn parhaista ystävistä puolestaan viimeistelee tällä hetkellä vaihto-opiskelijana lukuvuottaan Oulun yliopistossa. Mikä sattuma, että Emily sai vielä suomalaisen huonetoverin, kun täällä muuten ihmisillä ei kamalasti Suomi-kontakteja tunnu olevan (tai ylipäätään juuri mitään hajua koko maasta :D).
Perjantaina ennen viimeistä luentoani palautin vihdoin tutkimusrahoitushakemukseni sähköpostilla arkeologian professorilleni ja luennon jälkeen suuntasin Walker Art Center -nykytaiteenmuseon yhteydessä sijaitsevan Sculpture Gardenin puutarhaa, taideteoksia ja veistoksia ihastelemaan. Suuntasin suoraan puiston kuuluisimmalle monumentille, joka kantaa nimeä Spoonbridge and Cherry. Nimensä mukaisesti teos koostuu valtavasta lusikasta, jonka nokassa keikkuu jättimäinen, 545 kiloinen kirsikka. :D Puisto oli viimeinen ”Must See in the Twin Cities” -listallani olevista paikoista ja olin päättänyt, että se täytyy vielä päästä näkemään ennen lähtöä. Lusikka kirsikoineen oli tuttu näky lukuisista näkemistäni kuvista ja ikuistin sen ainakin pariin kymmeneen uuteen otokseen. Ennen kuin hyppäsin takaisin Minneapolisin ydinkeskustaan menevään bussiin, tein pienen luontoretken viereisessä vehreässä, pienen lammen hallitsemassa ja uusien eläintuttavuuksien täyteisessä Loring Parkin puistossa.
 |
| Walker Art Center - Minneapolis Sculpture Garden: Spoonbridge and Cherry |
 |
| Minneapolis Sculpture Garden |
 |
| Loring Park |
 |
| Loring Park |
 |
| Loring Park |
Lauantaina keskeytin opiskeluni iltapäivällä
liittyäkseni peliteemaisiin, lukuvuoden päättäviin juhliin ja
hiukan myöhemmin pääsin tarjoamaan apuani ja asiantuntemustani
mielenkiintoisessa tehtävässä. Yliopiston kuoro oli (jostain ihmeen
syystä) alun perin valinnut täksi kevääksi esitettäväksi erään suomalaisen laulun, mutta koska kukaan jäsenistä ei oikeastaan
ollut aivan ääntämyksestä, oli kuoro lopulta päätynyt toiseen,
englanninkieliseen kappaleeseen. Apuani kuitenkin tarvittiin, jotta
kuoro voisi kenties tulevaisuudessa esittää tuon entuudestaan minulle tuntemattoman laulun, johon
jäsenet jostain syystä olivat ilmeisen ihastuneita. :D Pääsin
siis lausumaan nuoteista koko laulun säe säkeeltä erään kuoron
jäsenen puhelimen nauhuriin: oli uskomattoman vaikeaa tavata sanoja
äänne kerrallaan niin äärimmäisen hitaasti kuin suinkin pystyy!
Apuuni oltiin kuitenkin onneksi erittäin tyytyväisiä. :D
Maanantaina lopputenttien tuottamaa jaettua ahdistusta helpottamaan järjestettiin yliopiston kirjaston tiloissa tapahtuma, jossa pääsi aamusta myöhäiseen iltapäivään silittelemään suloisia koiria (!) Itse kävin katsomassa punkeaa bostoninterrieri Alicea sekä kahta sinne tänne sinkoilevaa corgi-kaverusta ja huomasin heti sympaattisten eläimien parissa vietettyjen hetkien jälkeen hymyn olevan herkemmässä ja mielen hiukan kevyempi. :D Samana iltana Emily onnistui valmistamaan Manorin ensimmäisen kerroksen keittiössä herkullisen erän macaronia&cheeseä (prosessiin mahtui pari pientä mutkaa, mutta lopputulos oli erittäin maukas!) ja nautimme ruoasta usean ihmisen voimin yhdessä Great Hallin tuntumassa sijaitsevista sivuhuoneista.
 |
| Bostoninterrieri Alice |
 |
| Emilyn valmistama herkullinen mac & cheese |
 |
| Viimeisiä pänttäilyjä Andersonin 3. kerroksessa |
Eilen, myöhään
tiistai-iltapäivänä astuin viimein ulos etukäteen paljon
stressaamastani arkeologian tentistä ja kävelin yliopiston
kirjakauppaan myymään kurssikirjani. Päädyin lopulta myymään
kaikki kolme kurssikirjaani, jotka tammikuussa vielä Suomessa
ollessani tilasin Emilyn osoitteeseen käytettyinä Amazonista. Olin
tyytyväinen päätökseeni, sillä sain kirjoista yli 170 dollaria
takaisin (reilu puolet siitä, mitä kirjoista itse maksoin
postikuluineen) ja rahalle varmasti löytyy käyttöä New Yorkissa.
Lisäksi kirjat olisivat vain tuoneet lisäpainoa jo ennestään
ylipainon rajoilla keikkuvaan matkalaukkuuni, jonka viimein, monien
tuskaisien hetkien ja lisäpunnitusten jälkeen sain 50 paunaan juuri
ennen lähtöäni. Tavaroiden uudelleenjärjestely ja matkalaukkuni
keveneminen kylläkin näkyvät käsimatkatavaroideni määrässä,
sillä joudun raahaamaan mukanani erittäin muhkeaa ja painavaa
treenikassia ja kenties vielä pinkeämpää reppua.
Kello herätti tänä aamuna jo seitsemältä, pääsin viimeisestä tentistäni ennen puolta kymmentä, kävin haukkaamassa nopeasti aamiaista, pikasoittelin Antin kanssa, kävin maksamassa tulostusmaksuni parin koukeron kautta, juoksentelin hikisenä ympäriinsä hoitamassa muita viimeisiä asioita, myin viimeisenkin kirjani (jonka olin siis aikonut pitää itselläni, kunnes tajusin kuinka paljon tavaraa minulla on tulossa mukaan... :D), kannoin tavarani ulos huoneesta, siivosin omat alueeni (eli lipaston, työpöydän ja sängyn, suurin osa loppusiivouksesta jäi vasta perjantaina pois muuttavan Emilyn huoleksi), käytin viimeiset declining balance -dollarini energia- ja välipalapatukoihin, palautin avaimeni ja kirjauduin ulos asuntolasta kello 11.30.
Kun olin jo lähdössä vyörymään kohti metroasemaa kaikkine tavaroineni lähtöäni seuraileva Emily puuskahti tyrmistyneenä: ”You are not even going to give me a hug or something, you're just gonna walk away???” Ja sitten tietenkin halattiin. :D Vaikka lähtöpäivämäärä oli koko ajan ollut tiedossa, tuntui todella kummalliselta vihdoin jättää niin tutuksi tullut ympäristö kerralla taakseen. Läksiäislahjaksi sain Emilyltä suloiset vaaleanpunaiset, iloisien hillo-maapähkinävoileipien kuvilla koristellut sukat (kyllä, luit oikein :D) sekä Minnesotasta muistuttavan t-paidan. Jos onni käy, seuraavan kerran saatamme nähdä Antin ja minun häissä, kun sellaiset joskus tulevaisuudessa päätetään järjestää. :D
Kello herätti tänä aamuna jo seitsemältä, pääsin viimeisestä tentistäni ennen puolta kymmentä, kävin haukkaamassa nopeasti aamiaista, pikasoittelin Antin kanssa, kävin maksamassa tulostusmaksuni parin koukeron kautta, juoksentelin hikisenä ympäriinsä hoitamassa muita viimeisiä asioita, myin viimeisenkin kirjani (jonka olin siis aikonut pitää itselläni, kunnes tajusin kuinka paljon tavaraa minulla on tulossa mukaan... :D), kannoin tavarani ulos huoneesta, siivosin omat alueeni (eli lipaston, työpöydän ja sängyn, suurin osa loppusiivouksesta jäi vasta perjantaina pois muuttavan Emilyn huoleksi), käytin viimeiset declining balance -dollarini energia- ja välipalapatukoihin, palautin avaimeni ja kirjauduin ulos asuntolasta kello 11.30.
Kun olin jo lähdössä vyörymään kohti metroasemaa kaikkine tavaroineni lähtöäni seuraileva Emily puuskahti tyrmistyneenä: ”You are not even going to give me a hug or something, you're just gonna walk away???” Ja sitten tietenkin halattiin. :D Vaikka lähtöpäivämäärä oli koko ajan ollut tiedossa, tuntui todella kummalliselta vihdoin jättää niin tutuksi tullut ympäristö kerralla taakseen. Läksiäislahjaksi sain Emilyltä suloiset vaaleanpunaiset, iloisien hillo-maapähkinävoileipien kuvilla koristellut sukat (kyllä, luit oikein :D) sekä Minnesotasta muistuttavan t-paidan. Jos onni käy, seuraavan kerran saatamme nähdä Antin ja minun häissä, kun sellaiset joskus tulevaisuudessa päätetään järjestää. :D
 |
| Minun lähestulkoon kasassa olevat tavarani ja Emilyn räjähdys etualalla :D |
 |
| Emilyltä saadut sukat :D |
 |
| Näkymät huoneen ikkunasta |
Mutta nyt ei olekaan enää
paljon lentoa jäljellä, seuraavana haasteena on saada kaikki
tavarat LaGuardian kentältä Manhattanin keskipisteessä
sijaitsevalle hotellilleni bussia ja metroa käyttäen. Jippii,
täältä tullaan New York City! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti