Amerikkalaisen kulttuurin saloja ja kampusruokaa

Takana on toinen orientaatioiden täyteinen päivä, johon on kuulunut myös tulevan huonetoverin, Emilyn, tapaaminen vihdoin in person, face-to-face, uuden Whatsapp-ryhmän jäsenyys sekä uusia makukokemuksia. Orientaatiot starttasivat tänään jo puoli kymmeneltä, ja tarjolla oli leivonnaisia ja muffineita kera kahvin. Päivän ehdottomasti mielenkiintoisimmat tietoiskut liittyivät amerikkalaiseen kulttuuriin ja Twin Cities -alueen erityispiirteisiin.

Opin muun muassa sen, että esseissä vaaditaan suoraan asiaan menevää otetta, paikallisten ystävällisyyttä kuvataan yleisesti termillä ”Minnesota nice” ja Jenkeissä on täysin ok liu'uttaa papereita pöydän yli toiselle puolelle ojentamisen sijaan, jopa professoreiden kohdalla. Lisäksi täällä Casual Friday on erittäin yleinen tapa, ja siksi tänään henkilökunnallakin oli lupa pukeutua rennommin, kiskaista farkut jalkaan ja jättää solmio kotiin. Jenkit ovat hyvin tarkkoja yksityisyydestään ja oma, henkilökohtainen tila tuntuu olevan vielä paljon laajempi ja arvostetumpi täällä kuin Suomessa. Saamamme tietoiskun mukaan jenkit ovat myös hyvin tarkkoja puhtauden ja hygienian suhteen, kaikenlaisia ihmisvartalon luonnollisia tuoksuja pidetään epämiellyttävinä ja hampaat pestään vähintään kahdesti päivässä. Naisilla karvaisiin kainaloihin ei suhtauduta ainoastaan hyvin oudoksuen, vaan näky saatetaan ottaa jopa loukkauksena. Kun Suomessa on tapana tungeksia ja töniä, täällä tapaa pidetään äärimmäisen epäkohteliaana, ja kun huomaa marketin käytävällä lähestyvänsä toista ihmistä, on parasta huikata jo kolmen metrin päästä "Excuse me!" jotta kummankin on mahdollista kiertää toinen turvallisesti, kosketusetäisyyden ulkopuolelta. Seuraava fakta: pelkkä käynti sairaalan ensiapupoliklinikan ovien sisäpuolella voi maksaa 1000 dollaria ilman minkäänlaisia tutkimuksia, ja vakuutuksista kuulemma löytyy vaikka minkälaisia aukkoja tämänkaltaisia tapauksia varten. Sananvapautta ja individualismia arvostetaan yli kaiken, ja varsinkin aiemmin hyvinkin rasistiset äänenpainot ovat päässeet kukoistamaan juuri yksilön oikeuksiin vetoamisen turvin.

Vaikka tiesin etukäteen, että ”Hey how are you doing?” on ihmisten tapa tervehtiä Jenkeissä eikä kysymykseen oikeastaan odoteta vastausta, olen havainnut amerikkalaisen small talkin yllättävän haasteelliseksi! On vaikeaa vastata pelkästään ”Oh I'm great, thanks, how about you?”, eikä alkaa selostaa kaikkia päivän kuulumisia, sillä silloin puhekumppani saattaa hihkaista ”I should already get going, so I'll talk to you later!” Saimme myös tietoa siitä, mitä asuinalueita tulisi välttää ja missä ei kannata liikkua pimeän tulon jälkeen.

Anderson Center, jossa kampusravintola sijaitsee ja jossa suurin osa opiskelijoista hengaa.
Pääaulasta löytyy myös takka, pieni ruokakauppa, Starbucks, tietokoneita ja printteri sekä paljon, paljon
mukavia löhöpaikkoja!

Tauolla perustimme vaihtariporukan kanssa Whatsapp-ryhmän ja istuskellessamme Anderson Centerin aulassa, katseeni kiinnittyi yhtäkkiä tuttuihin kasvoihin ulko-ovilla. Huonekaverini Emily oli juuri saapunut Floridasta ja oli vain tipauttamassa matkalaukun ja muutamia laatikollisia tavaraa huoneeseemme. Samalla tapasin Emilyn äidin, joka oli tullut myös Floridasta tänne kylmään Minnesotaan visiitille, sekä Emilyn isoäidin, jonka luona kumpikin yöpyy viikonlopun ajan. Saan siis vielä viikonlopun pitää huoneen itselläni, ja Emily muuttaa seurakseni lopullisesti maanantaina. Jes! Koska olemme olleet yhteyksissä jo puolisentoista kuukautta ja tekstailleet viimeisen viikon ahkerasti, on jo kuin tuntisimme toisemme paremminkin. Tuntuu siltä, että tulossa on loistokevät! :)

Tänään pääsin myös ensimmäistä kertaa testaamaan meal plania! Valitsemani meal plan sisältää koko keväälle jaettuna yhdeksän ateriaa kampuksella viikossa, joko kampusravintolassa tai Subwayssa. Lisäksi kortilleni on ladattu 725 dollarin edestä declining balance -dollareita, jotka toimivat käteisen tavoin. Tämä tarkoittaa sitä, että saan viikon yhdeksän aterian lisäksi käyttää tuon summan verran kampuksen kahviloissa (kuten Starbucksissa) tai kampusmarketissa kevään aikana. Ja sitten siihen ruokaan: nam! Enkä puhu nyt vain burgereista, pizzasta ja ranskalaisista, vaan kaikista niistä salaattivaihtoehdoista, raejuustosta, pastasta, hedelmistä ja muusta kunnon ruoasta. Ruokaa pääsee ottamaan vilauttamalla opiskelijakorttia tiskillä, jolloin kortilta lähtee yksi ateria. Tämän jälkeen kädet ovat vapaat: lautaselle saa lastata aivan mitä haluaa valtavasta valikoimasta ruokia! Linjastoja on ainakin kahdeksan, ja pari niistä on kokonaan omistettu salaatille ja kaikelle mahdolliselle, millä salaattiaan voi halutessaan höystää tomaatista, kurkusta ja päärynälohkoista raejuustoon, papuihin, pähkinöihin ja säilykemandariiniin. Toki tarjolla on myös ne kuuluisat pizzat ja hampurilaiset, kuten myös fish & chipsejä ja muuta rasvaisempaa ruokaa. Kukaan ei tarkista annostasi, vaan lastattuasi lautasesi täyteen, voit vain istua ruokinesi pöytään. Myös kaikki juomat ja jälkiruoat kuuluvat meal planiin, ja tänään ruokajuomaksi valikoitui Mountain Dewin light-versio :)

Plate nro 1

Plate nro 2

Santsaamassa saa käydä niin monta kertaa kuin haluaa, ja innostuneena ja ihmeissäni kaikista vaihtoehdoista hainkin kaksi lautasellista: ensin salaatteja ja kasvisquesadilloja, sitten aurinkokuivattuja tomaatteja ja fetaa sisältävää pastaa sekä fish & chipsejä. Seuraavan kerran olen aikeissa syödä hiukan vähemmän, mutta ensimmäinen lounas yliopistolla oli ehdottomasti erittäin positiivinen yllätys! :D

Aurinko uppoamassa mailleen viiden aikaan

Hawaiian Volcano burger + potato tots

Myöhemmin lähdimme Saint Paulin keskustaan The Bulldog -nimiseen pubiin syömään. Paikka on kuulu erilaisista gourmet burgereistaan, ja siksi koko porukka tilasi purilaiset laajasta valikoimasta. Yliopisto maksaa ruoat, joten kuten eilenkään, kukkaroa ei tarvinnut kaivaa esiin koko reissulla. Itse poimin listalta vaihtoehdon nimeltä Hawaiian Volcano ja ruoan saavuttua huomasin tehneeni hyvän valinnan, herkullista! Huominen ja sunnuntai ovat periaatteessa vapaita, mutta viideltä lähdemme meitä viime päivät luotsanneen Chrisin kotiin syömään pitopalvelun paikalle kiikuttamaa chipotlea. Jotkut vaihtareista suunnittelivat huomiseksi visiittiä Mall of Americaan, joten saa nähdä!


Sen ainakin tiedän, etten aio koko viikonloppua maata laakereillani, kun ympärillä on näin paljon uutta koettavaa ja nähtävää :D

Orientoitumista ja uusia tuttavuuksia

Eilinen sujui hyvin pitkälti toinen toistaan seuraavien orientaatiosessioiden ja muihin vaihtareihin tutustumisen merkeissä. Tärkeimmäksi kokemani informaatiosessio koski kampuksen turvallisuuspalveluiden tarjoamaa ilmaista escort-palvelua: täällä ei opiskelijoita rohkaista yksinään käppäilemään ympäriinsä pimeäntulon jälkeen, vaan kannustetaan aina soittamaan opiskelijakortin takaa löytyvään numeroon. Tällöin paikalle saapuu escort-palvelu noutamaan opiskelijan kampukselle. Palvelu toimii 24/7 ja noin mailin säteellä yliopistosta, eli loppujen lopuksi alue on melko laaja ja kattaa esimerkiksi omat matkani YMCA:lle treenaamaan. Paljon painotettiinkin sitä, että vaivata saa ihan koska vaan ja aina saa kyydin. Monet opiskelijat käyttävät escortia ihan tavallisiin kauppareissuihin, mutta tässä tapauksessa turvallisuuspalveluille täytyy vinkata reissusta hiukan etukäteen netistä löytyvän lomakkeen kautta. Mikäli reilun mailin säde yliopistolta ylittyy ja tarvitsee kiireesti kyytiä kampukselle, on turvallisuuspalveluilla sopimus taksien kanssa, ja taksimatka kuitataan sitten kampukselle päästyä eikä opiskelijan tarvitse siitä maksaa. Kuulostaako kätevältä? Niinpä! :D

Anderson Center

Meidän kampuksella on jopa oma Starbucks ja Subway!

Informatiivisten pläjäysten lisäksi päivään kuului myös kampuskierrosta ja hyvää ruokaa. Tervetuliaissessio pidettiin salissa, jonka pyöreisiin pöytiin oli katettu saapuessamme salaatti ja leipä. Keskustelun ja puheiden lomassa saapui pääruoka, riisiä, salsaa ja kanaa. Jälkiruoaksi saimme nauttia suuren vinkaleen vadelmajuustokakkua, nam! Istuin pöydässä saksalaisen Dinahin ja erään etelä-korealaisen pojan välissä, jolla on jokin yksinkertainen, mutta vaikeasti muistettavissa oleva kaksiosainen nimi. Pääsin myös tapaamaan monia niistä koordinaattoreista, joiden kanssa olen sähköpostitse ollut yhteydessä siitä asti, kun vaihtopaikan vastaanotin lokakuun loppupuolella.

Downtown Minneapolis

Viideksi kokoonnuimme International & Off-Campus Programs -toimistolle ja kävelimme yhdessä metrolle. Saimme jokainen GoPassit, joihin oli ladattu 10 dollaria matkarahaa, eli kortille jäi vielä saldoa seuraavia metroreissuja varten :) Matkasimme Brit's Pubiin, joka oli brittiläistyylinen, äänekäs, mutta kodikas pubi. Tein sen huonoimman valinnan istumapaikan suhteen: keskellä pitkää pöytää, jolloin sitä joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan kahden porukan ja kahden keskustelun välillä, eikä oikeastaan kuule kamalasti kummastakaan :D Onneksi annokseni oli niin valtava, että paljon aikaa meni pelkästään sen tuhoamiseen. Loput sain mukaani pieneen laatikkoon, eli ylijäänyttä ruokaa ei tarvinnut heittää pois. Istumapaikkavalinnastani huolimatta pääsin illan aikana tutustumaan muihin vaihtareihin: joukkoomme kuuluu hollantilainen, espanjalainen, britti, MINÄ, saksalainen, etelä-korealainen sekä kolme kiinalaista, jotka ovat olleet täällä jo toisessa yliopistossa aiemman lukukauden ja aikovat ilmeisesti suorittaa jonkin osan tutkintoaan Hamlinessa.

En tiedä, johtuuko brittitytön jonkinlaisesta puheviasta vai hampaiden asennosta vai mistä, mutta minulla ei KOSKAAN elämässäni ole ollut yhtä suuria vaikeuksia ymmärtää kenenkään puhetta. Ja hänen äidinkielensä on vielä englanti! Ihan rehellisesti sanottuna täysin ohi menee noin 40 prosenttia hänen puheestaan, 30 prosentista olen hiukan kartalla, mikä puheenaihe on vuorossa, 20 prosenttia puheesta olen melko varma siitä, mitä hän sanoo ja loput jäljelle jäävät 10 prosenttia pystyn keskustelemaan hänen kanssaan joutumatta jatkuvasti vain joko naurahtelemaan, hymyilemään ja nyökyttelemään tai pyytämään häntä toistamaan selkeämmin. Todella turhauttavaa! :D

Crispy Chicken Wrap

Joka tapauksessa ilta oli oikein mukava huolimatta kiristyneestä pakkasesta, jonka vuoksi kävelymatka metrolta takaisin kampukselle sujui pikakävelyn ja hampaiden kalinan merkeissä. Tänään luvassa lisää orientaatioita, ja illallinen Minneapolisin sijaan Saint Paulin keskustassa! :)

Paikallista ystävällisyyttä ja uusia huomioita

Täällä täytyy ilmeisesti ihan oikeasti alkaa totutella siihen, että ihmiset ovat aivan hirmuisen mukavia ja avuliaita. Ja ilman mitään erityistä syytä! Väkisinkin suomalainen, epäluuloinen asenne yrittää puskea esiin: ”mitähän tuo oikeasti haluaa?”, mutta hyväksyttävä se on, että täällä tuntemattomien auttaminen on normaalia eikä varsinkaan keltään pois. No oikeastaan maksoin yhdelle naiselle tänään yhden riippulukon. Hankin tänään jäsenyyden YMCA:lle, kolme kuukautta opiskelijahinnalla maksoi 150 dollaria eli reilut 130 euroa. Viikonlopusta asti olen odottanut pääseväni ah niin tuttujen ja turvallisten les mills -tuntien pariin ja lohtu ja helpotus oli suuri, kun pumppitunti ohjattiin täysin samojen biisien tahtiin ja täysin samoin ohjeistuksin täällä kuin koto-Suomessakin. Ohjelma oli yhä sama, joten tunsin sen kuin omat taskuni eikä minun tarvinnut vilkuilla ohjaajaa lainkaan. Ihanaa! En ajatellut kaipaavani Suomesta ainakaan näin pian juuri mitään (paitsi ehkä Anttia ja muita tärkeitä ihmisiä), mutta kaiken uuden keskellä on kerrassaan mahtavaa kohdata jotakin hyvin tuttua.

Niin ja siihen paikalliseen ystävällisyyteen! Heti pukuhuoneeseen päästyäni eräs nainen esitteli itsensä Cathyksi ja huomatessaan minun olevan hiukan eksyksissä alkoi ystävällisesti jutustelemaan vaatteiden vaihdon lomassa. Olin ensin aikeissa raahata kaikki tavarani yläkerrassa sijaitsevan salin nurkkaan turvaan tunnin ajaksi, sillä minulta puuttui lukko kaapin oveen, mutta naisella oli yksi ylimääräinen ja sain sen omaksi. Huhu kulki pukuhuoneessa nopeasti: joukossamme on suomalainen! Ja pian ympärilläni olikin väkeä.

Eräs nainen kertoi, että hänen edesmennyt isosetänsä (tai jokin muu vastaava sukulainen...) oli suomenamerikkalainen, toinen taas kyseli, miten päädyin lähtemään näinkin kauas kotoa ja kolmas kertoi, että hänen miehensä ohjaisi tunnin ja tiedusteli, käynkö Suomessakin YMCA:n jumpissa. Olo ei olisi voinut olla tervetulleempi! Hetkessä ohjaajakin sai vihiä minun läsnäolostani ja koko tunnin tuntui hiukan siltä, kuin steppilautaani olisi suunnattu spottivalo. Kyykätessäni reilut 20 kiloa selässäni ohjaaja huikkasikin ”You're doing great Ella!” ja ennen vatsoja hän vielä esitteli minut koko salille siltä varalta, että joukkoon soluttautunut muukalainen oli joltakin jäänyt huomaamatta. Tunnin jälkeen juttelin vielä uusien tuttavuuksieni kanssa ja kun eräs nainen kuuli, että aion kävellä takaisin kampukselle (matkaa on huimat 1,5 kilometriä), hän tarjosi minulle kyydin aivan asuntolani ovelle saakka.

Jutellessani käytävässä kerroksen RA:n (resident advisor) Lucin kanssa, ponnahti viereisestä huoneesta paikalle jo ensimmäisenä päivänä tapaamani mukava poika, Casey, joka oli kuulemma kuullut sanan ”bodypump” leffaa katsellessaan ja rynnistänyt siksi heti paikalle. Elokuvakin jäi taustalle pyörimään :D Näyttäisi siltä, että tulossa on yhteisiä treenailutuokioita, koska hänkin kuulemma käy YMCA:lla ja on suuri pumpin ystävä! Sekä Luci että Casey olivat kamalan huolissaan kun kuulivat, etten lähes viikkoon ole syönyt muuta kuin välipalakeksejä, myslipatukoita, hedelmiä, jugurttia, nuudeleita ja leipää. :D Omasta mielestäni asiassa ei ole mitään ihmeellistä! Orientaatiot alkavat huomenna, joten saan joka tapauksessa kunnon ruokaa pian :)

Aiemmin päivällä vaihtareille järjestettiin kyyti Targetiin. En itse oikeastaan tarvinnut muuta kuin ruokaa ja olen kävellyt pidempiäkin matkoja tänne saavuttuani jo moneen otteeseen (matkaa on reilun 1,5 kilometrin verran), mutta ajattelin että olisi kiva tavata jo muita vaihtareita ja hiukan sosiaalistua oman huoneen rauhassa vietettyjen tuntien jälkeen. Paikalle saapui saksalainen Dinah, joka oli jet lagin ja edellispäiväisten lentojen jäljiltä erittäin väsynyt ja jonka kanssa pääsimme hiukan jo tutustumaan. Tänään kuulin, että osa vaihtareista tulee missaamaan ainakin ensimmäisen orientaatiopäivän itärannikolla riehuvan rajun myrskyn takia, koska lentoja on ilmeisesti peruttu todella paljon. Onneksi pääsin itse tänne jo ajallaan ja turvallisesti ennen myrskyn tuloa!

Pääsin tekemään joitakin huvittavia huomioita kauppareissun varrella. Heitin hedelmä- ja vihannesosastolla pussiin VIISI (5) omenaa, ja huomasin kampuksella kuittia tutkaillessani maksaneeni niistä lähes SEITSEMÄN (7) dollaria! Mitä ihmettä :D Täytyy vissiin seuraavan kerran katsoa, etten valitse mitä tahansa luksusomenoita. Eli ei Gala-merkkisiä omenoita (joita kyllä Suomessakin joka marketissa myydään) seuraavaan ostoslistaan.

Sitten toinen: käytän kauppakäynneillä vaihtelevasti sekä luottokorttia että käteistä. Täällä ei pin-koodeja tunneta laisinkaan – joissakin paikoissa käytetään allekirjoitusta todennuskeinona ja monissa kaupoissa (kuten Targetissa), kortti vain vedetään lukijan läpi, ja that's it, kuitti tulostuu merkkinä hyväksytystä maksusta. Jos siis kortti tippuu maahan, niin kuka tahansa voi sitä käyttää aivan samalla tavalla ja yhtä helposti kuin kortin omistaja. Kätevää eikös? :D Niin, ja Targetista löytyy muuten kokonainen osasto kaikkea ystävänpäivään liittyvää härpäkettä. Siis oikeasti monta hyllynriviä. Eipä tässä kai muuta kuin ruokaa ja suihkuun!

Houkuttelevan pinkki ystävänpäiväosasto

Ps. Selviytyäkseni kylmässä kampushuoneessani olin pukenut nukkumaan mennessäni ylleni yöpaidan, neuleen, hupparin, kahdet yöhousut sekä villasukat. Patteri päättikin sitten pärähtää keskellä yötä päälle ja heräsin siihen, että oli KUUMA! Mutta nyt siis patteri toimii ja huoneessa on juuri sopiva lämpötila, ah!

Pps. Lennot Los Angelesiin spring breakia varten varattu ja maksettu, wuhuu!!! Ja jotta kukaan ei pääse kuittailemaan, niin kiitokset tästä äitille jo tässä kohtaa :D

Downtown Saint Paul

Saint Paulin keskusta

Ensimmäinen kokonainen päivä uudessa kodissa on sujunut siivoamisen, tavaroiden purkamisen, kohtuuhintaisten Los Angelesin lentojen metsästämisen sekä nähtävyyskierroksen merkeissä. Vietettyäni puoli päivää neljän seinän sisällä huoneessani, päätin ryhdistäytyä ja lähteä haukkaamaan happea.





Tällä hetkellä huoneessa on melko vilpoisaa, sillä en yrityksistä huolimatta ole saanut sänkyjen päädyssä möllöttävää valtavaa lämpöpatteria päälle. Teemme todennäköisesti asialle jotakin kun Emily saapuu, nyt sain ohjeistukseksi ainoastaan väännellä vempeleessä olevaa nuppia. Tätä konstia jopa minä olin jo hoksannut yrittää :D
Koska olin joka tapauksessa ajatellut ostaa Hamline-printillä varustetun hupparin yliopiston kirjakaupan laajoista valikoimista, päätin saman tien lähteä valitsemaan itselleni sopivaa yksilöä lämmikkeeksi. Ne jotka minut tuntevat, varmaan osaavatkin arvata että siinä valitsemisessahan sitten kesti :D Lopulta mukaan tarttui yhden sijaan kaksi hupparia, sillä yksi olisi maksanut 35 dollaria, kaksi sen sijaan irtosi 50 dollarilla. Vaikka sää oli hiukan hyinen eikä hämärän tulo ollut kaukana, hyppäsin metroon ja löysin itseni Saint Paulin keskustasta.

Ihan kuten Suomessa, täälläkin painellaan tolpissa olevia nappuloita kun halutaan ylittää suojatie.
Täällä vain napin painamisen jälkeen alkaa kaikua erittäin lujalla voimakkuudella kärsivällisen ja tiedottavan kuuloinen miesääni, joka toistaa kolmen sekunnin välein "WAIT. WAIT. WAIT. WAIT. WAIT." Tien saa ylittää, kun
sarjatulta (ihan tosi!) muistuttava "RATATATATATATATA" -ääni pärähtää käyntiin ja tien toiselle puolelle syttyy valkoinen, kävelijää esittävä symboli.

Minnesota State Capitol

Kotimatkalla

Heti lämpimämpi!

Käyskentelin vilkkailla kaduilla puolisen tuntia kirkkaita valoja ja korkeita rakennuksia ihastellen sekä kuvia räpsien, jonka jälkeen palasin tarkan suuntavainuni varassa metrolle ja kävelin sitten kampukselle. Uusi huppari täytyi tietenkin vetää heti päälle, ja ruoaksi valmistui kerrassaan herkullisia nuudeleita :) Huomenna on luvassa toinen rento päivä ja viimeinen ennen orientaatioiden alkua.

Muuttopäivä

Tänään kokosin aamiaisen ja skypetyksen jälkeen tavarani kampukselle muuttoa varten. Tiivistettyäni kantamukseni mahdollisimman helposti raahattavissa oleviin kokonaisuuksiin, tuijotin oven pieleen kasaamaani röykkiötä päättäväisesti. Kyllähän tuon määrän nyt kantaa yhdessä hujauksessa puolentoista kilometrin mittaisen matkan yliopistolle?

Uloskirjautuessani totesin vastaanottotiskin takana seisovalle naiselle aikovani suunnata muuttokuormani kera Hamlinelle. Nainen kauhistui varmistettuaan, että aikomuksenani todellakin oli taittaa matka kävellen, soitti pikaisen puhelun ja pian istuinkin jo auton kyydissä. Olin perillä muutamassa minuutissa ja lähdin autosta noustuani hitaasti mutta vakaasti hoippumaan kohti Safety and Security -toimistoa, josta minua oli ohjeistettu noutamaan avaimeni. Kantamukseni saivat osakseen ansaittua huvittuneisuutta, ja kuultuaan että olen Suomesta, leppoisan näköinen herra tiskin toisella puolen hörähti, että sukunimeni sisältää sitten varmaankin kymmenen peräkkäistä vokaalia. No ei nyt sentään! Kerrottuani nimeni eräs viereisellä luukulla odottanut tyttö käännähti äkisti minua kohti ja aivan ihastuksissaan pyysi toistamaan sukunimeni, niin kivalta se kuulemma kuulosti. Seeelvä, minähän sitten toistin. :D Pääsin tavaroineni Manor Hallille ja eräs mies ystävällisesti tarjoutui kantamaan matkalaukkuni kolmanteen kerrokseen, sillä rakennuksessa ei ole hissiä. Yritin kyllä varoittaa avuliasta tuttavuutta, että laukussani on täytettä vähintään 25 kilon verran. Kolmanteen kerrokseen päästyäni katselinkin punoittavaa ja hyvin hengästynyttä miestä, joka puuskuttaen ja ohuella äänellä huikkasi "No problem!", kun kiitin suuresti avusta :D

Hetken päästä sain tuntea itseni tyhmäksi (kuten ne kymmenet muutkin kerrat joka päivä...), kun sovittelin avainta huoneeni lukkoon ties miten päin ja yritin väännellä joka suuntaan. Onneksi viereisissä huoneissa majoittuvat opiskelijat, joiden nimet unohtuivat sillä hetkellä kun kuulin ne, tulivat apuun ja pääsin rymyämään huoneeseen sisään pakaaseineni. Ensireaktio oli shokki. Täälläkö pitäisi asua seuraavat neljä kuukautta? Manor Hall on asuntoloista paitsi kaunein ulkopuolelta, myös vanhin, vuodelta 1922. Ja siltähän sisällä huoneessa myös näytti: :D En myöskään ollut osannut varautua petien sijoitteluun, sillä minun ja Emilyn sängyt oli pinottu päällekkäin kerrossängyksi.

Lavuaarin viereisessä olevan oven takaa löytyy iso walk in -closet

Öööö mitä? :D Tämmöinen odotteli huoneen ovessa
valmiina! Emilyllä on iloinen perhekuva, mulla taas
otos pulleaposkisesta pojasta jääkiekkovetimissä.

Seuraavaksi huomasin, etten onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta kytkeytymään wifiin. Lähdin International and Off-Campus Programs -toimistoon ja sisään päästyäni minua tervehtikin innokas Chris, jonka viesteistä sähköpostilaatikkoni on tasaisin väliajoin täyttynyt siitä lähtien, kun sain tietää sisäänpääsystäni. Sain väliaikaiset tunnukset wifiä varten, infopaketin sekä selviytymispakkauksen: shampoo, hoitoaine, vartalovoide, käsisaippua, pieni ensiapupakkaus, hammasharja sekä vesipullo.

Kolmen jälkeen lähdin kohti Walmartia ja Targetia aikomuksenani hankkia joitakin puuttuvia tavaroita huonetta varten. Jos koskaan etsitte Targetin kokoisesta (eli aivan jättimäisestä) ja entuudelta tuntemattomasta kaupasta jotakin erittäin spesifiä, kannattaa heti suunnata ensimmäisen näkökenttään osuvan myyjän luo ja reippaasti kysäistä. :D Itse päätin ensin metsästää jatkojohtoa puoli tuntia itse, ja myyjältä kysyttyäni löysin hyllyn puolessa minuutissa.

Tällaisia löytyy kauppojen tuulikaapeista, näitä oli toisessa vielä
lisää rivissä... :D

Eräs reissun kohokohdista oli, kun yllätyksekseni osuin suurelle hedelmä- ja vihannesosastolle ja pääsin lastaamaan koriini banaaneja, omenoita ja päärynöitä! Käväisin myös Walmartissa, enkä tälläkään kertaa törmännyt siihen "terveellistä ruokaa" -osastoon :D Koko kauppareissun saldona oli tyyny, sängyn kaiteeseen klipsillä kiinnittyvä lamppu, jatkojohto, edellä mainitut hedelmät, tiskiaine, rättejä, tiskisieniä, muki, kulho, kylpypyyhe sekä henkareita. Yhteensä sain pulittaa kaikista tarvikkeistani alle $50.

Koska Emily muuttaa kampukselle joululoman ja Uruguayssa vaihdossa viettämänsä syksyn jäljiltä vasta viikon kuluttua, sain valita ensiksi sängyn, työpöydän ja lipaston. Päädyin ottamaan haltuuni yläpunkan, mikron ja jääkaapin vieressä seisovan pöydän sekä sänkyjen päädyssä nököttävän jykevän lipaston, jota apunani käyttäen pääsen nukkumapaikkaani kapuamaan. Sisustinkin makuusijani jo kodikkaaksi: uusi pirteän värinen täkki, tyyny sekä koto-Suomesta asti tuotu aluslakana. Jatkojohdon avulla sain virran yläsänkyyni asti ja napsautin uuden lamppuni sängyn laitaan kiinni. Tärkein kuitenkin vielä puuttui, ja vietin seuraavan varttitunnin kiinnittäen sinitarralla Antin kuvia seinälle siistiin riviin :D

Heti parani mielen lisäksi koko huoneen yleisilme! Informoin jo Emilyä, että tällainen sisustuselementti odottaa sitten sänkyni yläpuolella, jotta hän tietää varautua. Jätän tavaroiden purkamisen huomiselle ja pian suuntana on suihku :) Vaikka rakennus on vanha, ovat kylppäritilat kuitenkin pistetty uusiksi ja sijaitsevat suunnilleen kymmenen metrin päässä huoneeni ovesta. Käytävällä on yksi kylppäri naisille ja toinen miehille, ja naisten tiloista löytyy kolme lavuaaria, kolme vessakoppia, kolme suihkua sekä yksi amme. Nyt on pari päivää vapaata ennen orientaatioiden alkua ja aikaa sopeutua :)

Downtown Minneapolis

Minneapolisin keskustassa

Tänään suuntasin täyttävän aamiaisen ja pakollisten skypepuheluiden jälkeen taas matkaan aikomuksenani vierailla ensin kampuksella ja sitten hurauttaa metrolla Minneapolisin keskustaan pilvenpiirtäjien katveeseen.

Sain eilen jo onneksi hyvän kuvan ilmansuunnista ja löysin vaivatta Hamline Universityn kampusalueen, jonne oli reilun kilometrin mittainen matka hotelliltani. Kampus näytti erittäin mukavalta ja kompaktilta, vaikka levittäytyikin melko laajalle alueelle. Ilokseni huomasin, että juuri Manor Hall, jonne huomenna pääsen tavaroineni asettumaan, näytti kaikista asuntoloista ehdottomasti kutsuvimmalta!

Manor Hall

Manor Hall

Old Main -rakennus

Hetken ympäristöä tutkailtuani jatkoin matkaa kohti University Avenueta, jonne päästyäni hyödynsin ensin mäkkärin vessatiloja, ostin lipun laiturilla sijaitsevasta automaatista ja hyppäsin sitten metroon kohti Minneapolisin keskustaa.

Taco Bell

Metropysäkillä

Metro kulkee täällä maan päällä ja on todella helppo käyttää. Lisäksi metro oli erittäin siisti, pysäkillä joutuu odottamaan korkeintaan 10 minuuttia ja vaikka edestakainen matka Minneapolisin keskustaan ja takaisin lähtöpisteeseeni oli yli 15 kilometriä, maksoin matkoista yhteensä vain $1.75. Kun jäljellä oli enää pari asemaa ennen määränpäätäni, eräs mies nousi kyytiin ja alkoi heti jossain määrin tunkeilevasti lähestyen juttusille. Pääsin onneksi hyppäämään pois kyydistä hiukan sen jälkeen, kun mies oli pyytänyt puhelinnumeroani ja tarjonnut omaansa, ja kun olin kohteliaasti valehdellut, ettei minulla valitettavasti vielä ole paikallista numeroa. :D

Minneapolisin keskusta oli vielä vaikuttavampi pilvenpiirtäjiin tottumattomin silmin katsottuna kuin olin osannut odottaa. Haltioissani näpsin kuvan toisensa jälkeen korkeista rakennuksista ja pällistelin niska kenossa ja suu auki yläilmoihin tähyillen. Koska ilma oli yhtä aurinkoinen kuin eilen mutta vähäsen kirpsakampi, huomasin sormieni pian olevan jäässä ja pistäydyin sisään kauppakeskukseen lämmittelemään.

Sisätiloissa lämmittelemässä

Jatkoin vielä hetken käyskentelyä ympäriinsä takaisin Minneapolisin kaduille palattuani, kadotin suuntavaistoni hetkeksi ja löysin sitten takaisin metropysäkille, johon olin puolisentoista tuntia aiemmin saapunut. Jäin kyydistä Snelling Avenuen kohdalla, pistäydyin taas samaisen mäkkärin vessassa ostamatta mitään sekä kävelin Walmartin vieressä sijaitsevaan Targetiin. Aikomuksenani oli vain katsella täkkejä ja tyynyjä, jotta huomenna voisin vain käväistä poimimassa valitsemani tavarat hyllystä.

$16.12

Löysin kuitenkin puoleen hintaan niin pirteän värisen täkin, etten voinut jättää sitä kauppaan ja päädyin kantamaan paketin hotellille. Huomisesta kävelymatkasta yliopistolle tulee varmasti mielenkiintoinen: suuri ja painava matkalaukku perässä, treenikassi olalla ja reppu selässä täkkiä raahaten :D