Nähtävyyksiä Minneapolisissa

Stone Arch Bridge

Siitä onkin kauan kun viimeksi olen kirjoitellut blogia kahtena iltana peräkkäin! Aluksihan tahti oli huima, mutta kenties ihan ymmärrettävistä syistä enää ei aivan ehdi väsätä seitsemää postausta viikossa. :D Sunnuntaiaamu lähti käyntiin Antin kanssa skypettelyllä ja varhaisella lounaalla Andersonissa. Ennen yhtätoista lähdimme Emilyn kanssa matkaan kohti Minneapolisia lumisateen uhasta huolimatta - takatalvilta ei näköjään säästytä täälläkään.

Lumimyräkkä ei kuitenkaan onneksi yllättänyt koko nähtävyyskierroksemme aikana, vaan alkoi sopivasti vasta takaisin kampukselle päästyämme. Sää oli kuitenkin kolea ja tuuli melko kylmä asiaankuuluvasta varustuksesta huolimatta. Kävelimme ensin Snelling Avenuen metroasemalle ja hurautimme vihreää linjaa pitkin länteen Nicolett Mallille asti. Sen yhden "harvinaisen" dollarin kolikon jälkeen olen törmännyt vastaavanlaisiin lukuisia kertoja: metroasemien lippuautomaatit nimittäin antavat vaihtorahaa ainoastaan kolikoina, ja tänäänkin kun syötin koneeseen kymmenen dollarin setelin, luukusta kilisi lippuni lisäksi yhdeksän dollarin kolikkoa ja yksi neljännesdollari. Lisäksi kaikki lippuautomaateista tulevat neljännesdollarit tuntuvat olevan joko osavaltiokolikoita tai erikoiskolikoita aivan ympäri maata, minkä voi nähdä kolikon taustapuolelle vilkaisemalla.

Varhainen lounas

Joka kerta kun kaivoin kännykkäni esiin kuvia näpsiäkseni, niin joku outo tyyppi hyppäsi eteen poseeraamaan... :D

Tällaisellakin rohkaisevalla teemalla löytyi uutuuskirjoja :D

Näin kattava valikoima löytyi Suomea ja Ruotsia käsitteleviä matkaoppaita :D

Napin painalluksella sivuttaissuunnassa siirtyviä hyllyjä

Minneapolisissa suuntasimme ensiksi pääkirjastoon, joka osoittautui aivan valtavaksi. Kirjasto oli jo avannut ulko-ovensa, kun astuimme sisään kymmentä minuuttia vaille 12, mutta itse kokoelmien pariin pääsyä jouduimme odottelemaan tasaan asti. Lasiovien avautumista odotteli kanssamme yllättävän suuri joukko ihmisiä, joista suurin osa näytti suuntaavan odotuksen päätyttyä tietokoneille: onhan Internet kirjastossa ilmainen ja päätteitä riittää parin kerroksen verran suuri määrä. Kerroksia oli neljä tai viisi, ja kävimme tutkailemassa niistä jokaista. Löysin jopa pari Suomea koskevaa matkaopusta, joiden käytännölliset vinkit ja erityisesti ääntämisohjeet saivat minut hekottelemaan ääneen hyllyjen välissä. :D Niin paljon kuin äärimmäisen hupaisilta näyttävät ääntämisohjeet minua huvittivatkin niin täytyy sanoa, että niiden avulla Emily äänsi esimerkiksi rautatieaseman ja ravintolan aikalailla kohdilleen. Kirjaston jälkeen matka jatkui Stone Arch Bridgeä ja Guthrie Theateria kohti. Matkalla kuljeskelimme vanhan myllyn raunioiden ohitse ja päästyämme teatterille pitkät ja jyrkät liukuportaat veivät meidät yläkertaan maisemia ihailemaan. Seuraavaksi ylitimme koko Yhdysvaltojen halki virtaavan, yli 3700 kilometrin mittaisen ja lopulta etelässä Meksikonlahteen laskevan Mississippi-joen kivisiltaa pitkin ja suunnistimme nälkäisinä (minä hiukan nälkäisempänä kuin Emily :D) kohti suunniteltua tauko- ja tankkauspistettä.

Guthrie Theater takasisäänkäynniltä katsottuna

Annie's Parlour

Suklaa-banaani malt!

Harvoin on musta näin edustavaa kuvaa napattukaan :D

Saavuimme Annie's Parlour -nimiseen ruokapaikkaan ja tilasimme kumpikin omat purilaisemme pepper jack -juustolla sekä jaoimme ranskalaiset ja malt-pirtelön banaanin ja suklaan mauilla. Onneksi Emilyllä oli tietoa annoskoosta, sillä ranskalaisia tupsahti eteen jättimäinen korillinen ja maltista riitti kummallekin korkeat lasilliset ja hiukan ylikin. Ruoka oli taivaallista ja ranskalaisia jäi vielä suuri laatikollinen kotiin viemisiksikin. Paluumatkalla seikkailimme halki valtavan yliopistokampusalueen, joka kuuluu pikkiriikkisenä osana University of Minnesotaan (tuttavallisemmin pelkästään U of M). University of Minnesotan pääkampus sijaitsee Minneapolisissa ja lightrail-metrossa peräti kolme asemaa on merkitty nyt jo hyvin tutunnäköisellä M-merkillä, joka tarkoittaa kyseisen yliopiston aluetta. Kampuksen massiivisuutta on vaikea kuvailla, sillä sen loputtomat rakennukset levittäytyvät ympäriinsä Mississippi-joen molemmin puolin, eikä metrolla alueen halki kiitäessä ole uskoa, että sivuilla vilistävät rakennukset kuuluvat kaikki kyseiselle koululle. Opiskelijoiden kokonaismäärä on vaikuttavat 50 000 opiskelijaa.

Kenties tämä Googlesta napattu kuva jotenkin demonstroi University of Minnesotan Minneapolisin kampuksen kokoa :D

Delta Upsilon -veljeskunnan talo grilleineen päivineen

 

 

 

Täällä oravat on aivan hirmusöpöjä!

Kävelimme siis kampusalueen poikki matkalla metrolle ja ihmettelimme sitä, miten alueella liikkuessa tuntui kuin olisi ollut aivan erillisessä kaupungissa: tienviitat olivat keltaisen ja viininpunaisen väreissä ja yliopiston logolla varustettuja, ympäriinsä levittäytyi massiivisia yliopistorakennuksia, asuntoloita ja sisar- ja veljeskuntien taloja. Erityisesti vaikutuimme erästä suurta aukiota reunustavista huomiotaherättävistä rakennuksista, joiden sisäänkäyntejä koristivat suuret pylväät ja joita huvittuneina vertailimme Hamline Universityn kampuksen vaatimattomiin elementteihin. Matkalla bongasimme vielä yliopiston maskottia esittävän patsaan ja näpsimme asiaankuuluvat kuvat jyrsijän kanssa. :) Huomenna pyörähtääkin viimeinen viikko ennen ansaittua spring breakia ja reilun viikon mittaista lomaa käyntiin ja kädet on varmaan täynnä tekemistä aivan lähtöön asti! Saa nähdä, ehdinkö tietokoneen näppäimille muuta kuin kouluhommissa koko alkuviikkona. :D Postauksia ei ainakaan varmaan Kalifornian reissun aikana tule kirjoiteltua, mutta Facebookin kautta pääsee todennäköisesti kurkistamaan palmujen ja +30 lämpöasteen sävyttämiin maisemiin jo etukäteen!

Elämäni ensimmäinen piñata

Tiistaina vietettiin ruohonvihreän sävyjen, apiloiden ja silinterihattujen täyteistä Irlannin kansallispäivää. Olen tullut siihen tulokseen näiden reilun kahdeksan viikon aikana, jotka täällä olen viettänyt, että amerikkalaiset tarttuvat jokaiseen mahdollisuuteen juhlia jotakin. :D Voi niitä kertoja, kun olen kysynyt joltakulta, miksi ympäristö on koristeltu ilmapalloin ja värikkäin koristein, eivätkä edes kuorrutettuja kuppikakkuja tarjoilevat opiskelijat tiedä muuta kuin päivän yleisteeman tai että "on kyse jonkun synttäreistä".

Samaa juhlapäiväintoa demonstroi myös Emilyn vaate- ja petivaatevarastot: sukkia, paitoja ja tyynyliinoja löytyy vuoden jokaista juhlaa kohden: on pääsiäistä, joulua, halloweenia, ystävänpäivää, karnevaalia ja niin edelleen. Joten Saint Patrick's Day -tavaraa Irlannin lipun väreissä alkoi notkua kauppojen hyllyillä jo helmikuun puolella ja Chicagossa pari viikkoa sitten käydessäni matkamuistopuotien valikoimasta lähes puolet oli apilakuviota. Vaikka koulujuttuja olisi ollut riittämiin, suuntasin Minneapolisin keskustaan aikeenani tsekata kauempana sijaitsevan Targetin bikinivalikoimat. Metrosta astuttuani päädyinkin keskelle paraatia, jossa silinteripäiset juhlijat vilkuttelivat paloautojen kyydistä ja osa kokonaan tai osittain vihreään sonnustautuneista osallistujista marssi suurina joukkioina innokkaina tapahtumaa seuraavien ihmisten reunustamaa Nicolett Mallia pitkin. Bikinejä ei löytynyt sinnikkäistä yrityksistä huolimatta, sillä vaikka erittäin potentiaalisia yksilöitä löytyi useampia, olivat jäljelle jääneet koot pääasiassa joko XL, S tai XS.

Saint Patrick's Day saapui kampuksellekin :)

Minneapolisin keskustassa!

Tällaiset "Skyway"-nimellä kutsutut käytävät yhdistävät koko Minneapolisin ydinkeskusta-alueen pilvenpiirtäjät ja muut rakennukset toisiinsa näppärästi siten, ettei keskustassa liikkuessa tarvitse astua kadulle laisinkaan ellei halua :) Sama pätee Saint Paulin keskustaan!

Torstaina suuntasin Emilyn kanssa pienen matkan päässä sijaitsevassa lukiossa järjestettävään "Latino Family Night" -tapahtumaan, sillä Emily suorittaa parhaillaan osana tutkintoonsa kuuluvaa viikottaista avustajan roolia kyseisessä oppilaitoksessa. Tarjolla oli tyypillistä väliamerikkalaista ruokaa, tamaleja (joista ei kyllä tullut uusi suosikkiherkkuni, mutta jotka kyllä täyttivät kurnivan vatsan) sekä juotavaksi mausteista kaakaota. Lisäksi ohjelmanumeroina oli perinteisiä tansseja kansallisasuissa, ja hauskinta oli, että keskelle tanssijoita oli asetettu ilmeisesti lähinnä näön vuoksi pönöttämään suloisia ja lähinnä hämmentyneen ja kiusaantuneen näköisiä pikkulapsia, jotka toivat panoksensa esitykseen lähinnä herättämällä sointuvia awwww-huokaisuja yleisön keskuudessa. :D Yhdelläkin korkeintaan 4-vuotiaalla, vakavailmeisellä pikkupojalla oli yllään perinteinen härkätaistelijan asua muistuttava puku mustan, punaisen ja valkoisen sävyissä kera sombreron, ja poika imitoi ympärillä pyörähtelevien ja hameen helmojaan heiluttelevien tyttöjen liikkeitä muutama sekunti jäljessä. :D

Paikalle saapui suuri määrä latinoperheitä muutamasta eri koulusta ja hiukan ympäri salia kierreltyämme ja ruoat syötyämme lähdimme bussia kohti. Matkan varrella piti tietenkin käydä ihailemassa käytävien pitkiä, lukollisten säilytyskaappien muodostamia rivistöjä, joiden edustat niin usein toimivat useiden lukioleffojen kohtaamisten ja keskustelujen näyttämönä. Emilyn mukaan olen katsellut liikaa sellaisia leffoja kuin High School Musical ja tv-sarjoja kuten Glee, sillä toivoin alakerran ruokalassa jonkun ponkaisevan pyöreälle pöydälle laulaen ja tanssien ja muiden liittyvän sujuvasti joukkoon täydellisesti yhteensopivine koreografioineen. :D Pistäydyimme myös tien toisella puolella koulun liikuntasalissa, sillä halusin tietenkin päästä omin silmin todistamaan amerikkalaisen lukion kaikki pääkomponentit! Visiitti oli hitusen vaivaannuttava, sillä meneillään oli parhaillaan poikien kopitteluharjoitukset. :D Paluumatkan kampukselle taitoimme bussilla ja metrolla, eikä minun yllätyksekseni tarvinnut maksaa matkoista mitään, sillä eräs huomaavainen nuorimies tuikkasi lippunsa käteeni bussista poistuessaan.

Tamaleja! Maku ylitti ulkonäön, mutta ehkä vain juuri ja juuri :D

Eilen Emily opetti minut tilaamaan täytettyjä sandwichejä eräältä kampusravintolan linjastoista. Sen lisäksi, että jokaisella päivän aterioista saa itse koota lautaselleen mitä ja niin paljon kuin haluaa kaikista tarjolla olevista ruoista, eräältä linjastolta saa myös sanwichejä ja wrappeja kera erilaisten liha-, juusto-, salaatti- ja kastikevaihtoehtojen. Sitten on vielä yksi linjasto, jonka tarjonta vaihtuu päivittäin ja jolta saa tilattua oman maun mukaan esimerkiksi täytetyn pitaleivän tai mikä ikinä sattuu päivän valinta olemaan. Eilislounaasta lähtien olen siis jo haukannut kolme sandwichiä, joista kaksi olen täyttänyt kanalla, pepper jack -juustolla (Emilyn ja nyt myös minun lempparini!), salaatilla, tomaatilla, kurkulla, paprikalla sekä hunajasinappikastikkeella ja lopuksi grillissä paahdettuna. Yhden olen pyytänyt muutoin samoilla lisukkeilla, mutta lihaksi valitsin kanan sijaan kalkkunaa ja kinkkua. Emily oli hyvin pahoillaan tänään huomatessaan miten paljon leivistä pidin, hän olisi kuulemma näyttänyt minulle tilaamisen salat jo aikoja sitten mikäli olisi tiennyt, että ainoa syy miksen herkullisia leipiä tilaa on se, etten osaa. :D Tottakai linjastolle olisi voinut mennä palloilemaan ja henkilö tiskin takana olisi varmasti ystävällisesti opastanut aineksien kanssa, mutta olemme Emilyn kanssa kyllä siinäkin suhteessa samanlaisia, ettei kumpikaan erityisesti tykkää tehdä asioita ensimmäistä kertaa ellei ole varma siitä, miten jokin asia toimii.

Tänään lauantaina koitti koko viikon odotettu hetki, kun Manorin alakerrassa järjestettiin jonkinmoiset synttäripirskeet meidän asuntolan ja naapuritalon Sorinin kunniaksi. Juhlinnan taustalla oleva perimmäinen syy ei edes järjestäjillä ollut tuoreessa muistissa, mikä vain vahvistaa edellä esittämäni pointin: amerikkalaiset yksinkertaisesti rakastavat juhlia. :D Eräs Great Hallin läheisyydessä sijaitsevista paneloiduista huoneista oli koristeltu lukuisin heliumilmapalloin ja huoneen päässä oleva pöytä oli täynnä kuppikakkuja erilaisin teemoin (esimerkiksi Disney-prinsessat ja Turtles), vaikka minkälaisia karkkeja, yllätyspussukoita sekä kolmenlaista tölkkilimsaa. Paras osa oli kuitenkin koko viikon hehkuttamani piñata, jollainen usein näyttää leffojen perusteella löytyvän lasten synttärikutsuilta ja jollaista en koskaan aiemmin ole nähnyt, saatika päässyt mätkimään. Olin toivonut raidallista ja värikästä aasihahmoa, mutta piñata paljastuikin suureksi, täytetyksi maissitacoksi, jota ensin luulin keltaiseksi salkuksi. Juhliin kuului myös asianmukaisesti kasvomaalausta ja aasin hännän kiinnitystä, jossa Emily pääsi yrityksellään lähimmäksi eläimen peräpäätä.

Paikalle saapui lopulta vain kourallinen ihmisiä järjestäjien lisäksi, mutta tunnelmaa kohotti myös muiden osalta intoiluni ja haluni ikuistaa itseni piñatan vieressä. Parasta oli, että minä valikoiduin automaattisesti mätkijän rooliin! Ulos päästyämme jättitaco ripustettiin yhteen Manorin edustan puista, silmäni sidottiin, minua pyöritettiin muutama kierros ympäri ja sitten sormiini tuikattiin mopin varsi. Sitten vain iskemään! :D Kokemus oli hurjan hauska ja vain muutamaa iskua myöhemmin piñata suorastaan räjähti ja sisältö satoi kaikkialle puun ympärille reilun metrin säteellä. Jatkoin vielä tacoparan hakkaamista, kunnes siitä oli enää riekaleita jäljellä. Siinä vaiheessa olin melko tyytyväinen siihen, ettei piñata osoittautunut suloiseksi aasiksi: itseni tuntien olisin nimittäin säälinyt eläintä niin paljon, että olisin tuskin pystynyt innosta hihkuen lyömään sitä kappaleiksi. :D

Valmiina taistoon!!

Minä ja RA:ni, hämähäkkimies-Luci vastamaalattuine kasvoineen ihailemassa työni tulosta :D

Huomenna on lisähupia vuorossa nähtävyyskierroksen merkeissä: Emily on suunnitellut meille hauskan päivän Minneapolisissa ja tiedossa on ainakin kauniit näkymät Stone Arch Bridgeltä, Guthrie Theater sekä pysähdys nauttimaan joko malt-pirtelöä tai jäätelöä. :) Tähän viikkoon on mahtunut myös paljon koulustressiä, sillä tehtävät ja tentit alkavat toden teolla painaa päälle, mutta myös hykerryttävää odotusta: alle viikko Los Angelesin reissuun!! Skypettely on haukannut päivistä jopa normaalia suuremman osan viime aikoina, kun olemme Antin kanssa suunnitelleet matkaa (suurimman osan kartoituksesta on tehnyt Antti :)) sekä selvittäneet, mitä kaikkea Antin tulee tuoda mukanaan Suomesta (pääosin hellekelien vaatteita, mutta myös lisää piilareita, lääkkeitä, pari paketillista hiusvärejä sekä mynthoneita) ja mitä taas viedä mukanaan takaisin Suomeen (suurin osa talvivaatteistani, muutamia ostoksia ja joitakin turhiksi havaitsemiani tavaroita). Matkalaukkukin on jo haettu vaatekomerosta ja köllöttää työpöytäni ja lipastoni välissä odottamassa täytettä. :)

Mansikoita lounaaksi torstaina! :)

Täällähän Kinder- ja muut yllätysmunat on tiukasti kiellettyjä tukehtumisvaaran vuoksi (joitakin viikkoja luettiin Emilyn kanssa hullunkurisen vakavasävytteisiä uutisia koskien ihmisiä, jotka ovat vuosien saatossa yrittäneet "salakuljettaa" Yhdysvaltojen puolelle kaikkea YHDEN ja KUUDEN Kinder-munan väliltä ja joutuneet maksamaan aivan älyttömiä sakkoja teostaan :D Munien sijaan täällä syödään peepsejä, yleensä pupun tai tipun muotoisia vaahtokarkkimakeisia :)

Torstaipäivääni piristi aivan mahtava kortti ystävältäni Suvilta: hän oli ajattelevaisesti valinnut kirpparin hyllystä tällaisen upean loisto-otoksen entisestä presidentistämme Ahtisaaresta ja hänen vaimostaan :D Voi sitä hämmennystä kun Emily poimi kuvan postilokerostaan ja sitä naurua kun löysin sen luennolta tullessani kirjoituspöydältäni! :D

Totuttautuminen omena + maapähkinävoi -yhdistelmään aloitettu!

Katsokaa nyt tuota työtuolia, mä haluan tuollaisen!!
Jumppapallo tuollaisessa kehikossa, pyörät alla ja selkänoja ja kaikki?? :D

Synttärijuhlien saldo huoneeseen vietäväksi :D

Herkullinen cupcake Ariel-sormuksella :D

Loppuun vielä eräs merkittävä edistysaskel: heti alusta alkaen kanssaopiskelijat ovat huvittuneina naureskelleet sivistyneille ruokailutavoilleni pistellessäni suuhuni ranskalaisia, pizzaa, sandwichiä tai hampurilaista haarukka toisessa ja veitsi toisessa kädessä. Täällähän siis aterimia ei varsinkaan noiden ruokien kohdalla käytetä ja etiketti-illalliselle kuuluvat pöytätavat voi jättää sivuun myös monien muiden ruokalajien kohdalla. :D Olen nyt viimein menestyksekkäästi oppinut syömään edellä mainittuja ruokia pelkkiä sormiani käyttäen ilman, että kaipaan jatkuvasti välineitä käsieni jatkoksi!