Keltaisella koulubussilla teatteriin

Vau mikä päivä! :D Tänään oli vuorossa odotettu teatterivisiitti Minneapolisin keskustassa sijaitsevaan Orpheum Theatreen katsomaan Kaunotarta ja hirviötä. Suuntasimme Emilyn ja Mirandan kanssa tasan kahdeksitoista Hewitt Avenuen toisella puolelle lähtöpaikkaan ja liityimme patsaan viereen kerääntyneeseen, parikymmenhenkiseen joukkioon. Innostus oli valtavan suuri (minun osaltani :D), kun paikalle lipui keltainen koulubussi, jonka kyytiin muut alkoivat kivuta.

Sisäänpäästyäni istahdimme pitkän ajoneuvon takaosaan ja reilun kymmenen minuutin mittaisen matkan Minneapolisiin vietin kuvia näpsien ja näkymiä (sekä auton sisältä että ulkoa) silmilläni ahmien. Julistinpa jopa, että olisin voinut maksaa pelkästä bussikyydistä ne 20 dollaria, jotka koko reissu teatterilippuineen opiskelijoille kustansi. :D Emilyä intoiluni tietenkin huvitti hirmuisesti, eikä kukaan muu matkustajista näyttänyt olevan millänsäkään upeasta kulkuvälineestämme. Teatterille päästyämme näpsimme joitakin pakollisia kuvia ja kipusimme sitten monet portaat ylös parvelle, jossa paikkamme sijaitsivat. Vaikka näyttämö oli kaukana alhaalla istumapaikkoihimme nähden, olivat näkymät joka tapauksessa hyvät ja seuraavat kaksi ja puoli tuntia täynnä upeita lavasteita, taidokkaita koreografioita, ihastuttavia pukuja ja täydellistä Disney-tunnelmaa.

Teatterikin oli jo itsessään nähtävyys, vaikka sisätiloissa kiellettiinkin kuvaaminen. Arvatkaas vain kuinka moni neuvoa noudatti: eräs hyvin kivikasvoinen ja suoraan sanottuna uhkaavan ja pelottavan oloinen nainen ohjasi ihmisiä paikoilleen ja rynnisti ainakin parikymmentä kertaa kovin sanoin kieltämään kuvaamisen, kun joku uskalsi nostaa puhelimensa tai kameransa kasvojensa tasoon. Onneksi itse sain näpsittyä useita kuvia ennen kuin tuo tuikea nainen harmaine siilitukkineen ja solmioineen huusi minulle. :D Itse esityksestä en nappaillut kuvia, mutta halusin ikuistaa mahtipontiset puitteet, joissa näytelmää seurasimme. Väliajalla soitin nopeasti Antille, sillä emme olleet aamupäivällä päässeet puhumaan ja siinä vaiheessa, kun näytös loppui, läheni aika Suomessa jo yhtätoista illalla.

Olen lähestulkoon jo parantunut flunssastani: enää yskä, nuha ja satunnaiset päänsäryt vaivaavat. Kampusmarketille täytyy jälleen antaa tunnustusta, alkuviikosta olin todellakin kamalan taudin kourissa enkä ehtinytkään hakea yöksi korttelin päässä sijaitsevasta apteekista yskänlääkettä kuten olin suunnitellut. Pistäydyin myöhemmin kampusmarkettiin aivan muissa asioissa ja huomasin, että yhtä seinää peittää kokonainen lääkevalikoima: joukosta löytyi helpotusta nuhaan, yskään, tukkoisuuteen, särkyyn, kuumeeseen, ummetukseen, ripuliin, allergiaan ja lähes kaikkeen kuviteltavissa olevaan yleiseen vaivaan. Särkylääkkeitäkin löytyi heti kymmentä sorttia. Ja parasta on tietenkin jälleen, että declining balanceani käyttämällä en maksanut lääkkeistä käytännössä mitään. :)

Emily on jälleen edistynyt suomenkielen opiskelussa ja pitää erityisesti sanan "laiskiainen" monikon objektimuodosta "laiskiaisia" :D Myös "vaaleanpunainen" on käytössä päivittäin useaan otteeseen, ja sen voi puuskahtaa vihaisella ja turhautuneella äänensävyllä, mikäli ei vaikkapa löydä tavaroita lipaston laatikoistaan. Huonetoverini on viime aikoina kantanut myös minulle pikkuruisia lahjoja: hän vietti perjantain ja lauantain Saint Paulin lastenmuseolla opettamassa neulontaa ja toi minulle tuliaisina vihreän, neulotun rannekorun sekä vaaleanpunaoranssisävyisen ripustettavan karvapalleron. :D Perjantai-ilta sisälsi paljon jännitystä, sillä Emily lähti treffeille ja hänen palattuaan kuulustelin jokaisen yksityiskohdan illan tapahtumista. Kuulin itse asiassa hänen lähestyvät askeleet käytävästä ja asetuin kädet puuskassa seisomaan keskelle huonetta. Nähdessään minut Emily tokaisi: "It was only three hours, Mom." Emilyn illastaessa treffiseuransa kanssa minä kauhoin yläsängyssäni Ben&Jerry's-jätskiä suoraan purkista, napostelin jogurttipäällysteisiä pretzeleitä ja aloitin Netflixistä uuden sarjan, Once Upon a Time eli Olipa kerran.

Emilyn tuoma onnenkeksi :)

Päivällisseurani keskiviikkona :D

Sain tiistaisen sosiaalipsykologian tenttini tulokset takaisin paria päivää kokeen jälkeen: pisteitä sateli 48/50! Tällaisia kokemuksia juuri tarvitsenkin lisää huomatakseni, ettei kaikkeen tarvitse panostaa niin paljon, ilman Chicagon reissua olisin nimittäin päntännyt koko viikonlopun. Nyt lueskelin maanantain, valmistin lunttilapun, kertailin hiukan juuri ennen koetta tiistaina ja nappasin lähes täydet pisteet. Torstain sosiaalipsykologian luennon jälkeen huomasin, että Emilyltä oli kilahtanut tekstiviesti puhelimeeni. JIPPIIII, minulle oli saapunut kirje Suomesta!! Olin jo luopunut toivosta, että Antin 9. helmikuuta Tampereelta lähettämä kirje koskaan päätyisi hyppysiini, ja siinä se vihdoin oli, maailmaanähneen, kulmasta revenneen ja uudelleen teipatun näköisenä, 32 päivän mittaisen matkan jälkeen! Edelleenkään en ymmärrä, miten vuonna 2015 kirjeellä kestää yli kuukauden päivät ylittää Atlantti, mutta riemu oli suuri, kun kuoresta paljastui suloinen pöllöriipus kera meistä viime kesänä Roomassa, Pantheonin edessä otetun kuvan, jonka tausta oli täynnä Antin raapustamia harakanvarpaita. :) Unohdin kertoa, että jo maaliskuun alkupäivinä Emilyn postilaatikkoon kolahti päivän piristykseksi postikortti koto-Suomesta ystävältäni Suvilta!

Radiohiilivuosien kalibrointia kalenterivuosiksi arkeologian tunnilla... Eikös kuulostakin kiehtovalta? :D

Tässäpä taitaakin olla kaikki tältä erää, ruokahaluni hiipii hiljalleen takaisin ja päivällinen odottaa. Jäljellä alle kaksi viikkoa Kalifornian reissuun ja pakkaamiset olisikin parasta aloittaa hyvissä ajoin! Listani rakentuu tällä kertaa useammasta eri osiosta: tavaroista, jotka Antti tuo Suomesta (eli suurin osa vaatteista, joita +30-asteen lämpötiloissa tulen tarvitsemaan), tavaroista, jotka otan täältä mukaan matkaa varten sekä tavaroista, jotka lähtevät Antin mukana takaisin Suomeen (kuten talvivaatteet, joita en enää toivottavasti reissun jälkeen Saint Paulissa ja Minneapolisissa tarvitse). Tämä viikko on ollut ihanan keväinen ja joka päivä on saatu nauttia yli 15 lämpöasteesta. Eilen heitin ylleni kevättakin kera ohuen huivin lähtiessäni käymään Walmartissa ja Targetissa ja huomasin hikoilevani jo viiden minuutin kävelymatkan jälkeen. Tungin ylimääräisen vaatetuksen reppuun, mutta pelkässä pitkähihaisessa paidassa ja ohkaisissa housuissakin oli vielä lämmin auringon yhä porotellessa siniseltä taivaalta. Odotan jo kovasti, että saan tänne muita kenkiä talvijalkineiden sijaan, hiukan alkaa nimittäin karvavuoriset nahkaconverseni tuntua tukalilta näissä lämpötiloissa. :D Mutta auringosta ja lämmöstä ei sovi valittaa, jippii, kevät on täällä!!

Tässä vielä joitakin hyödyllisiä vinkkejä kuukauden Toilet Tribunen tarjoamana (tällä kertaa typotettuna TOLIET)

Suoraa asiaa! Eikä sitten muita aktiviteetteja sängyssä.

Evääksi suositellaan muun muassa omenoita maapähkinävoilla, porkkanoita kera hummuksen, manteleita vähärasvaisen juuston tai kokojyvämurojen kanssa, maapähkinävoita ja voileipäkeksejä... :D