A+

Viikonloppu sujuikin tapahtumarikkaammissa merkeissä kuin osasin odottaa. Perjantaina suuntasimme siis Emilyn ja Janen kanssa Grand Avenuelle italialaiseen pizzeriaan nimeltä Punch, ja päivää myöhemmin lauantaina nappasin bussin numero 84 samaan suuntaan. Vaihdoin helposti linjalta toiselle muutaman minuutin jälkeen ja hetken päästä jäinkin jo bussista Grandilla. Grand Avenue sijaitsee St. Paulin puolella ja on täynnä erilaisia kauppoja, erikoisliikkeitä, ravintoloita ja kahviloita. Suuret ja kauniit rakennukset reunustavat vilkasta tietä, joka jatkuu länsi-itäsuunnassa useamman mailin verran. Lupaan näpsiä kadusta kuvia, kun seuraavan kerran suuntaan Grandille, tällä kertaa nimittäin alueen katsastaminen jäi suunnitelmista poiketen hyvin vähäiseksi: ensimmäiseen ihanaan sisustus- ja lahjatavaraliikkeeseen päästyäni oven suuhun sijoitettu kello ja puhelimeni nimittäin helähtivät yhtä aikaa.

Emily oli lähtenyt jo aikaisin lauantaiaamuna Grandille isoäitinsä kanssa shoppailemaan, sillä Emilyn eno työskentelee pari kertaa kuussa eräässä kadun varrelta löytyvässä reilun kaupan kahvilassa, joka on hyvin hyväntekeväisyysorientoitunut. Emily ilmoitti minulle, että koko porukka on suuntaamassa muutaman minuutin sisään lounaalle ja käski seuraavassa viestissä kävelemään itään. Tuli aivan mieleen navigaattorin hullunkurinen, informatiivisella äänenpainolla lausuttu ohjeistus: "Lähde lounaaseen." Neuvon noudattaminen saattaa osoittautua ihan pikkiriikkisen hankalahkoksi tilanteessa, jossa on juuri lähdössä parkkipaikalta, risteys on aivan käsillä eikä ilmansuunnista ole hajuakaan. :D

Bussipysäkillä

Bussien keltaiset vetonarut ikkunoiden pielissä

No, päädyimme nauttimaan lounasta Emilyn lempiravintolassa Brasassa, joka sattumoisin sijaitsi aivan Punchin kyljessä, jonka italialaisella pizzalla herkuttelimme perjantaina. Paikka oli hauska ja tyylikäs yhdistelmä casual-fiilistä ja huoletonta, mutta tarkkaan harkittua tehdastyyppistä sisustusta. Ruokavalintani osui täydellisesti nappiin: pidin jokaikisestä elementistä lautasellani jälkkäristä puhumattakaan! Pulled chicken (kieltäydyn käyttämästä hupaisaa suomalaista termiä, joka kääntyy oivasti nyhtökanaksi :D) kera mozzarella-romainesalaatin ja hunajamaissileivän. Jälkiruoaksi taivaallinen vinkale key lime -piirakkaa, joka lukeutuu ehdottomasti Emilyn lempiherkkujen joukkoon ja nyt myös minun. Samalla yllätyin siitä, että Emily ylipäätään voi tykätä jostakin makeasta, johon ei jollain tavalla liity maapähkinävoi :D

Ruoan lomassa Emily ystävällisesti kertoili isoäidilleen ja enolleen mokailuistani edellispäiväisessä pizzapaikassa. Tilattuani käppäilin päivällisseurueeni kera juoma-automaateille aikeenani täyttää kertakäyttökuppini raikkaalla vedellä. Emily ja Jane asettuivat jo pöytään, kun itse vielä etsin vesivaihtoehtoa kaikkien virvoitusjuomien joukosta. Lopulta Emily tuli osoittamaan erästä nappulaa, jossa luki "lemonade", ja jonka sivuun oli huolimattomasti teipattu tarra "water". Päädyin erehdyksessä täyttämään mukini ääriään myöten sitruunasoodalla, jonka totesin pöydässä ällöttävän makeaksi. Sinnikkäästi siemailin kuitenkin juomaani, kunnes Emily aterian loppupuolella huomasi asian ja päätti tivata, johtuiko se, ettei soodastani ollut hävinnyt kuin vajaat kaksi senttiä siitä, ettei minulla ollut jano vai siitä, etten pitänyt sitruunaisesta mausta. Myönsin, etten todellakaan pitänyt juomasta, jonka jälkeen Emily marssi takaisin automaateille täyttämään kuppini tällä kertaa vedellä. :D Täällä ilmeisesti vesinappula on usein yhdistetty johonkin limsavaihtoehdoista, mutta yhden painikkeen sijaan kohdasta löytyy kaksi vipua: taaempi yhdelle ja edempänä oleva toiselle juomalle. Luksusta Punchissa oli kyllä se, että puu-uunissa yksi pizza paistui alle minuutissa, joten saimme ruoan eteemme reilun viiden minuutin sisällä tilauksesta!

Sitten takaisin lauantaihin. Viimeisteltyämme lounaamme hyppäsimme Emilyn enon autoon ja hurautimme hänen luokseen omakotitalolähiöön 20 minuutin ajomatkan päähän Minneapolisin keskustasta. Ensin hiukan epäröin lähteä koko lauantaiksi viettämään pienimuotoiseksi sukukokoukseksi paljastunutta päivää huonetoverini enon, isoäidin, tädin sekä serkun kera, mutta päätös osoittautui hyväksi. Huvittuneisuutta herätti saapuessa intoiluni teiden pielissä nököttävistä postilaatikoista: aivan kuin leffoissa!! En valitettavasti napannut säiliöistä kuvaa, mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan, sellaisia puolikkaan lieriön mallisia putkilolootia, joiden sivussa pönöttää punainen lippu. Seuraavat tunnit kuluivat pöydän äärellä kuulumisia vaihtaen (tai muut vaihtoivat kuulumisia, minä osallistuin keskusteluun harvakseltaan). Emilyn täti ja serkku olivat juuri saapuneet Marylandista, Yhdysvaltain itärannikolta suorittamaan valmisteluja ja lisäkartoituksia, sillä kyseinen serkku on toukokuussa menossa naimisiin aivan nurkilla sijaitsevassa Como Parkissa, jonka pääsinkin katsastamaan jo aivan alkukeväästä. Samalla pääsin hiukan kertoilemaan Suomesta, omasta opiskelustani sekä tietenkin lempipuheenaiheestani, Antista. :D

Iltasella hyppäsimme kahteen autoon ja hurautimme Minneapolisiin illalliselle. Kyseessä oli suuri hämyinen, mutta kodikas puolalainen ravintola, jossa väkeä ja tunnelmaa riitti. On sääli tietää, että pianobaaristaan, karaokestaan ja polkastaan tunnettu ja ihmismääristä päätellen suosittu Nye's Polonaise Room suljetaan ensi kesänä 65 toimintavuotensa jälkeen. Odottaessamme pöydän vapautumista pääsimme nauttimaan viihdyttävästä kokoonpanosta nimeltä "The World’s Most Dangerous Polka Band" ja istuuduttuamme päädyimme valitsemaan kolme valtavaa, tyypillistä puolalaista annosta, jotka sitten jaoimme. Vaikka jo ruokalistaa lueskellessa minulle paljastui, ettei puolalainen ruoka taida olla minun juttuni ja vaikka kyseinen tunne vain vahvistui saatuamme annokset eteemme, pelasti herkullinen, jälkiruoaksi tilaamamme porkkanakakku koko aterian. Niin, ja en edes maksanut koko päivänä ruoistani penniäkään! :D

Sunnuntai vierähti pitkään nukkuessa ja Chicagon reissua suunnitellessa, ja kun viestittelin Emilyn kanssa myöhemmin päivällä, hän myönsi, ettei ollut juurikaan saanut unta edeltävänä yönä. Syyksi paljastui se, että enonsa luona majoittuessaan hän jakoi pedin serkkunsa kanssa hiukan turhan läheisissä tunnelmissa, serkku kun mitä ilmeisimmin on tottunut nukkumaan kihlattunsa vieressä ja kiipi unissaan Emilyn päälle keskellä yötä. :D Eilen päätin stepin jälkeen käydä Targetissa metsästämässä kosketusnäyttösormikkaita. Yhden parin sijaan päädyin ostamaan kuusi paria, sillä hanskat olivat alennuksessa: $1.05 pari eli $6.30 kuusi paria! Materiaali ei näyttänyt kaikista kestävimmältä, joten päätin kahmia mukaani saman tien useammat siltä varalta, että löydän yksistä reiän viikon käytön jälkeen. Täällä kaupoissa on myös ajateltu matkaajia: esimerkiksi Targetista ja Walmartista löytyy kummastakin hygieniapuolelta matkustusosasto, joka sisältää kaikki kuviteltavissa olevat hygieniatuotteet minikokoisissa pakkauksissa. Koska matkustan Chicagoon mukanani ainoastaan käsimatkatavarani, haalin koriini pikkuruisen shampoon, hoitoaineen, suihkugeelin, hammastahnan sekä käsidesin. Yksi tuommoinen pikkuputeli maksaa yleensä $0.97.

Pienoinen sormikaskokoelmani... :D

Dollarin kolikko??? Saatuani kaksi tämmöistä vaihtorahojen mukana metroaseman lippuautomaatista, piti välittömästi viestittää Emilylle "IS THIS REAL?" Yksi dollarihan on täällä yleensä setelimuodossa, mutta näköjään tuollaisiakin hiukan harvinaisempia yksilöitä löytyy... :D Yritin selittää Emilylle, että dollarin täytyy valita: joko kolikko tai seteli, molempia ei voi olla yhtä aikaa!

Tänään saimme vaihteeksi nauttia runsaasta lumisateesta!

Tänään saimme takaisin viestinnän kokeet ja omassa paperissani komeili A+! Minusta tuntui viime viikolla hiukan pahalta professorin puolesta, kun ajattelin ettei hän helpohkoilla tenteillään saa minkäänlaisia eroja näkyviin opiskelijoiden välillä, vaan kaikki takovat täysiä pisteitä joka kerta. Yllätys olikin suuri, kun kuulin, että kurssin 42 opiskelijasta ainoastaan NELJÄ sai A:lla alkavan ja neljätoista B:llä alkavan arvosanan. Reilu puolet luokasta, 24 opiskelijaa, sai siis kokoon pistemäärän, jolla ei aakkosten kahteen ensimmäiseen kirjaimeen ylletty. Sainkin siis olla lopulta hyvin ylpeä suorituksestani, jota varten en edes kamalasti ehtinyt nähdä vaivaa. :)

Tänäaamuna Emily ponnisti ylös jo kuuden jälkeen ja lähti syömään omenasta ja maapähkinävoista koostuvaa aamiaiskomboaan kerroksen aulatiloihin. Itse poistuin sängystä vessaan ja palatessani säikäytin pimeässä huoneessamme valmistautuvan Emilyn, joka luuli minun yhä lojuvan yläpunkassani. :D Onneksi olin ottanut vessaan mukaani huoneen avaimen, sillä mikäli Emily olisi ehtinyt lähteä sinä aikana, jonka vietin huoneen ulkopuolella, hän olisi lukinnut oven luullen minun olevan huoneessa. Myöhemmin Emily sitten kosti säikäytyksen lounaalla: saimme molemmat käsiimme vihreät hedelmätoffeet, ja omani katosi vikkelästi suuhuni. Vasta viimeisen murusen nielaistuani Emily päätti kertoa, että kyseiset karkit värjäävät koko suun, ja peiliin katsoessani näin koko kieleni olevan vihreä hampaita myöten, ihanaa! Jouduin siis välttämään suun tarpeetonta aukomista sosiaalipsykologian tunnille kiiruhtaessani :D

Kuvassa "Must-try Minnesota"-listalta löytyvä corndog, eli maissikuoreen kätketty nakki, joita löytyy jokaikiseltä päivälliseltä. Täytyy kyllä sanoa, että ei tullut mun uusi lemppariherkku tästä pötkylästä :D

Tämän päivän lounas

Maukas mansikkarahkajälkkäri!

Kiitos Emily! :D

Tänään on vuorossa juoksulenkki kampuksen yläilmaradoilla, kenties hiukan koulutehtäviä sekä Chicagon reissuun valmistautumista. Tajusin vasta pari päivää sitten, etten pääsekään perjantaiselle arkeologian luennolleni, sillä lentoni lähtee jo kolmelta ja luento päättyy vasta 13.40. Kentälle aion lähteä viimeistään klo 12.15, joten ehdin hyvin pakkailla vaikka kaiken listaltani löytyvän käsimatkatavaraani vielä aamupäivän aikana. Puolitoista tuntia koneen lähdöstä olenkin sitten jo perillä Chicagossa, jippii! :)