Elämäni ensimmäinen piñata

Tiistaina vietettiin ruohonvihreän sävyjen, apiloiden ja silinterihattujen täyteistä Irlannin kansallispäivää. Olen tullut siihen tulokseen näiden reilun kahdeksan viikon aikana, jotka täällä olen viettänyt, että amerikkalaiset tarttuvat jokaiseen mahdollisuuteen juhlia jotakin. :D Voi niitä kertoja, kun olen kysynyt joltakulta, miksi ympäristö on koristeltu ilmapalloin ja värikkäin koristein, eivätkä edes kuorrutettuja kuppikakkuja tarjoilevat opiskelijat tiedä muuta kuin päivän yleisteeman tai että "on kyse jonkun synttäreistä".

Samaa juhlapäiväintoa demonstroi myös Emilyn vaate- ja petivaatevarastot: sukkia, paitoja ja tyynyliinoja löytyy vuoden jokaista juhlaa kohden: on pääsiäistä, joulua, halloweenia, ystävänpäivää, karnevaalia ja niin edelleen. Joten Saint Patrick's Day -tavaraa Irlannin lipun väreissä alkoi notkua kauppojen hyllyillä jo helmikuun puolella ja Chicagossa pari viikkoa sitten käydessäni matkamuistopuotien valikoimasta lähes puolet oli apilakuviota. Vaikka koulujuttuja olisi ollut riittämiin, suuntasin Minneapolisin keskustaan aikeenani tsekata kauempana sijaitsevan Targetin bikinivalikoimat. Metrosta astuttuani päädyinkin keskelle paraatia, jossa silinteripäiset juhlijat vilkuttelivat paloautojen kyydistä ja osa kokonaan tai osittain vihreään sonnustautuneista osallistujista marssi suurina joukkioina innokkaina tapahtumaa seuraavien ihmisten reunustamaa Nicolett Mallia pitkin. Bikinejä ei löytynyt sinnikkäistä yrityksistä huolimatta, sillä vaikka erittäin potentiaalisia yksilöitä löytyi useampia, olivat jäljelle jääneet koot pääasiassa joko XL, S tai XS.

Saint Patrick's Day saapui kampuksellekin :)

Minneapolisin keskustassa!

Tällaiset "Skyway"-nimellä kutsutut käytävät yhdistävät koko Minneapolisin ydinkeskusta-alueen pilvenpiirtäjät ja muut rakennukset toisiinsa näppärästi siten, ettei keskustassa liikkuessa tarvitse astua kadulle laisinkaan ellei halua :) Sama pätee Saint Paulin keskustaan!

Torstaina suuntasin Emilyn kanssa pienen matkan päässä sijaitsevassa lukiossa järjestettävään "Latino Family Night" -tapahtumaan, sillä Emily suorittaa parhaillaan osana tutkintoonsa kuuluvaa viikottaista avustajan roolia kyseisessä oppilaitoksessa. Tarjolla oli tyypillistä väliamerikkalaista ruokaa, tamaleja (joista ei kyllä tullut uusi suosikkiherkkuni, mutta jotka kyllä täyttivät kurnivan vatsan) sekä juotavaksi mausteista kaakaota. Lisäksi ohjelmanumeroina oli perinteisiä tansseja kansallisasuissa, ja hauskinta oli, että keskelle tanssijoita oli asetettu ilmeisesti lähinnä näön vuoksi pönöttämään suloisia ja lähinnä hämmentyneen ja kiusaantuneen näköisiä pikkulapsia, jotka toivat panoksensa esitykseen lähinnä herättämällä sointuvia awwww-huokaisuja yleisön keskuudessa. :D Yhdelläkin korkeintaan 4-vuotiaalla, vakavailmeisellä pikkupojalla oli yllään perinteinen härkätaistelijan asua muistuttava puku mustan, punaisen ja valkoisen sävyissä kera sombreron, ja poika imitoi ympärillä pyörähtelevien ja hameen helmojaan heiluttelevien tyttöjen liikkeitä muutama sekunti jäljessä. :D

Paikalle saapui suuri määrä latinoperheitä muutamasta eri koulusta ja hiukan ympäri salia kierreltyämme ja ruoat syötyämme lähdimme bussia kohti. Matkan varrella piti tietenkin käydä ihailemassa käytävien pitkiä, lukollisten säilytyskaappien muodostamia rivistöjä, joiden edustat niin usein toimivat useiden lukioleffojen kohtaamisten ja keskustelujen näyttämönä. Emilyn mukaan olen katsellut liikaa sellaisia leffoja kuin High School Musical ja tv-sarjoja kuten Glee, sillä toivoin alakerran ruokalassa jonkun ponkaisevan pyöreälle pöydälle laulaen ja tanssien ja muiden liittyvän sujuvasti joukkoon täydellisesti yhteensopivine koreografioineen. :D Pistäydyimme myös tien toisella puolella koulun liikuntasalissa, sillä halusin tietenkin päästä omin silmin todistamaan amerikkalaisen lukion kaikki pääkomponentit! Visiitti oli hitusen vaivaannuttava, sillä meneillään oli parhaillaan poikien kopitteluharjoitukset. :D Paluumatkan kampukselle taitoimme bussilla ja metrolla, eikä minun yllätyksekseni tarvinnut maksaa matkoista mitään, sillä eräs huomaavainen nuorimies tuikkasi lippunsa käteeni bussista poistuessaan.

Tamaleja! Maku ylitti ulkonäön, mutta ehkä vain juuri ja juuri :D

Eilen Emily opetti minut tilaamaan täytettyjä sandwichejä eräältä kampusravintolan linjastoista. Sen lisäksi, että jokaisella päivän aterioista saa itse koota lautaselleen mitä ja niin paljon kuin haluaa kaikista tarjolla olevista ruoista, eräältä linjastolta saa myös sanwichejä ja wrappeja kera erilaisten liha-, juusto-, salaatti- ja kastikevaihtoehtojen. Sitten on vielä yksi linjasto, jonka tarjonta vaihtuu päivittäin ja jolta saa tilattua oman maun mukaan esimerkiksi täytetyn pitaleivän tai mikä ikinä sattuu päivän valinta olemaan. Eilislounaasta lähtien olen siis jo haukannut kolme sandwichiä, joista kaksi olen täyttänyt kanalla, pepper jack -juustolla (Emilyn ja nyt myös minun lempparini!), salaatilla, tomaatilla, kurkulla, paprikalla sekä hunajasinappikastikkeella ja lopuksi grillissä paahdettuna. Yhden olen pyytänyt muutoin samoilla lisukkeilla, mutta lihaksi valitsin kanan sijaan kalkkunaa ja kinkkua. Emily oli hyvin pahoillaan tänään huomatessaan miten paljon leivistä pidin, hän olisi kuulemma näyttänyt minulle tilaamisen salat jo aikoja sitten mikäli olisi tiennyt, että ainoa syy miksen herkullisia leipiä tilaa on se, etten osaa. :D Tottakai linjastolle olisi voinut mennä palloilemaan ja henkilö tiskin takana olisi varmasti ystävällisesti opastanut aineksien kanssa, mutta olemme Emilyn kanssa kyllä siinäkin suhteessa samanlaisia, ettei kumpikaan erityisesti tykkää tehdä asioita ensimmäistä kertaa ellei ole varma siitä, miten jokin asia toimii.

Tänään lauantaina koitti koko viikon odotettu hetki, kun Manorin alakerrassa järjestettiin jonkinmoiset synttäripirskeet meidän asuntolan ja naapuritalon Sorinin kunniaksi. Juhlinnan taustalla oleva perimmäinen syy ei edes järjestäjillä ollut tuoreessa muistissa, mikä vain vahvistaa edellä esittämäni pointin: amerikkalaiset yksinkertaisesti rakastavat juhlia. :D Eräs Great Hallin läheisyydessä sijaitsevista paneloiduista huoneista oli koristeltu lukuisin heliumilmapalloin ja huoneen päässä oleva pöytä oli täynnä kuppikakkuja erilaisin teemoin (esimerkiksi Disney-prinsessat ja Turtles), vaikka minkälaisia karkkeja, yllätyspussukoita sekä kolmenlaista tölkkilimsaa. Paras osa oli kuitenkin koko viikon hehkuttamani piñata, jollainen usein näyttää leffojen perusteella löytyvän lasten synttärikutsuilta ja jollaista en koskaan aiemmin ole nähnyt, saatika päässyt mätkimään. Olin toivonut raidallista ja värikästä aasihahmoa, mutta piñata paljastuikin suureksi, täytetyksi maissitacoksi, jota ensin luulin keltaiseksi salkuksi. Juhliin kuului myös asianmukaisesti kasvomaalausta ja aasin hännän kiinnitystä, jossa Emily pääsi yrityksellään lähimmäksi eläimen peräpäätä.

Paikalle saapui lopulta vain kourallinen ihmisiä järjestäjien lisäksi, mutta tunnelmaa kohotti myös muiden osalta intoiluni ja haluni ikuistaa itseni piñatan vieressä. Parasta oli, että minä valikoiduin automaattisesti mätkijän rooliin! Ulos päästyämme jättitaco ripustettiin yhteen Manorin edustan puista, silmäni sidottiin, minua pyöritettiin muutama kierros ympäri ja sitten sormiini tuikattiin mopin varsi. Sitten vain iskemään! :D Kokemus oli hurjan hauska ja vain muutamaa iskua myöhemmin piñata suorastaan räjähti ja sisältö satoi kaikkialle puun ympärille reilun metrin säteellä. Jatkoin vielä tacoparan hakkaamista, kunnes siitä oli enää riekaleita jäljellä. Siinä vaiheessa olin melko tyytyväinen siihen, ettei piñata osoittautunut suloiseksi aasiksi: itseni tuntien olisin nimittäin säälinyt eläintä niin paljon, että olisin tuskin pystynyt innosta hihkuen lyömään sitä kappaleiksi. :D

Valmiina taistoon!!

Minä ja RA:ni, hämähäkkimies-Luci vastamaalattuine kasvoineen ihailemassa työni tulosta :D

Huomenna on lisähupia vuorossa nähtävyyskierroksen merkeissä: Emily on suunnitellut meille hauskan päivän Minneapolisissa ja tiedossa on ainakin kauniit näkymät Stone Arch Bridgeltä, Guthrie Theater sekä pysähdys nauttimaan joko malt-pirtelöä tai jäätelöä. :) Tähän viikkoon on mahtunut myös paljon koulustressiä, sillä tehtävät ja tentit alkavat toden teolla painaa päälle, mutta myös hykerryttävää odotusta: alle viikko Los Angelesin reissuun!! Skypettely on haukannut päivistä jopa normaalia suuremman osan viime aikoina, kun olemme Antin kanssa suunnitelleet matkaa (suurimman osan kartoituksesta on tehnyt Antti :)) sekä selvittäneet, mitä kaikkea Antin tulee tuoda mukanaan Suomesta (pääosin hellekelien vaatteita, mutta myös lisää piilareita, lääkkeitä, pari paketillista hiusvärejä sekä mynthoneita) ja mitä taas viedä mukanaan takaisin Suomeen (suurin osa talvivaatteistani, muutamia ostoksia ja joitakin turhiksi havaitsemiani tavaroita). Matkalaukkukin on jo haettu vaatekomerosta ja köllöttää työpöytäni ja lipastoni välissä odottamassa täytettä. :)

Mansikoita lounaaksi torstaina! :)

Täällähän Kinder- ja muut yllätysmunat on tiukasti kiellettyjä tukehtumisvaaran vuoksi (joitakin viikkoja luettiin Emilyn kanssa hullunkurisen vakavasävytteisiä uutisia koskien ihmisiä, jotka ovat vuosien saatossa yrittäneet "salakuljettaa" Yhdysvaltojen puolelle kaikkea YHDEN ja KUUDEN Kinder-munan väliltä ja joutuneet maksamaan aivan älyttömiä sakkoja teostaan :D Munien sijaan täällä syödään peepsejä, yleensä pupun tai tipun muotoisia vaahtokarkkimakeisia :)

Torstaipäivääni piristi aivan mahtava kortti ystävältäni Suvilta: hän oli ajattelevaisesti valinnut kirpparin hyllystä tällaisen upean loisto-otoksen entisestä presidentistämme Ahtisaaresta ja hänen vaimostaan :D Voi sitä hämmennystä kun Emily poimi kuvan postilokerostaan ja sitä naurua kun löysin sen luennolta tullessani kirjoituspöydältäni! :D

Totuttautuminen omena + maapähkinävoi -yhdistelmään aloitettu!

Katsokaa nyt tuota työtuolia, mä haluan tuollaisen!!
Jumppapallo tuollaisessa kehikossa, pyörät alla ja selkänoja ja kaikki?? :D

Synttärijuhlien saldo huoneeseen vietäväksi :D

Herkullinen cupcake Ariel-sormuksella :D

Loppuun vielä eräs merkittävä edistysaskel: heti alusta alkaen kanssaopiskelijat ovat huvittuneina naureskelleet sivistyneille ruokailutavoilleni pistellessäni suuhuni ranskalaisia, pizzaa, sandwichiä tai hampurilaista haarukka toisessa ja veitsi toisessa kädessä. Täällähän siis aterimia ei varsinkaan noiden ruokien kohdalla käytetä ja etiketti-illalliselle kuuluvat pöytätavat voi jättää sivuun myös monien muiden ruokalajien kohdalla. :D Olen nyt viimein menestyksekkäästi oppinut syömään edellä mainittuja ruokia pelkkiä sormiani käyttäen ilman, että kaipaan jatkuvasti välineitä käsieni jatkoksi!