![]() |
| Saint Paulin keskusta |
Ensimmäinen kokonainen päivä uudessa
kodissa on sujunut siivoamisen, tavaroiden purkamisen,
kohtuuhintaisten Los Angelesin lentojen metsästämisen sekä
nähtävyyskierroksen merkeissä. Vietettyäni puoli päivää neljän
seinän sisällä huoneessani, päätin ryhdistäytyä ja lähteä
haukkaamaan happea.
Tällä hetkellä huoneessa on melko vilpoisaa, sillä en yrityksistä huolimatta ole saanut sänkyjen päädyssä möllöttävää valtavaa lämpöpatteria päälle. Teemme todennäköisesti asialle jotakin kun Emily saapuu, nyt sain ohjeistukseksi ainoastaan väännellä vempeleessä olevaa nuppia. Tätä konstia jopa minä olin jo hoksannut yrittää :D
Koska olin joka tapauksessa ajatellut ostaa Hamline-printillä varustetun hupparin yliopiston kirjakaupan laajoista valikoimista, päätin saman tien lähteä valitsemaan itselleni sopivaa yksilöä lämmikkeeksi. Ne jotka minut tuntevat, varmaan osaavatkin arvata että siinä valitsemisessahan sitten kesti :D Lopulta mukaan tarttui yhden sijaan kaksi hupparia, sillä yksi olisi maksanut 35 dollaria, kaksi sen sijaan irtosi 50 dollarilla. Vaikka sää oli hiukan hyinen eikä hämärän tulo ollut kaukana, hyppäsin metroon ja löysin itseni Saint Paulin keskustasta.

| Minnesota State Capitol |
![]() |
| Kotimatkalla |
![]() |
| Heti lämpimämpi! |

Millonkas siellä yliopistolla alkaa opiskelijoiden "ruokinta"? Patteri kaipaa varmaan ilmaamista, joku talkkarintapainen sen kai hoitaa. Kohtuuhintaiset lennot oli sitten lopulta kohtuukalliit, mutta onpa varattuna nyt.
VastaaPoistaPatteri alkoi pöhöttää ilmeisesti sen jälkeen kun olin nupista vielä nukkumaan mennessäni kiskonut ja väännellyt ja nyhtänyt joka suuntaan, ja puoli yhden maissa heräsin siihen että oli TOSI kuuma! Olin vuorannut itseni kaksilla pitkiksillä, sukilla ja villasukilla sekä yöpaidalla, neuleella ja hupparilla :D Kyllä kai minä jo pääsisin tuonne syömään kun on se meal plan, mutta huomenna on orientaatiot niin varmaan käydään siinä yhdessä sitten syömässä vaihtariporukalla ja näen miten homma toimii :) Hyvä että on lennot varattu!!!
VastaaPoistaJenkkilän liikennevalot laukaisi keskiyön hepulin. Voitko pliis videoida tämän ylitystapahtuman!
VastaaPoistaVietä parasta aikaa!
T: toveri judit
Kiitos Judit, lupaan tehdä parhaani!! :D
VastaaPoista