Chicago Day 1

Ensimmäinen erittäin onnistunut päivä suurkaupungin sykkeessä ohi! Eilinen lento lähti tasan kolmelta päivällä kohti Chicago O'Haren kenttää, ja hetken nuokkumisen jälkeen (tarkoitushan oli siis lueskella tiistaiseen sosiaalipsykologian tenttiin...) paine korvissa kertoi maankamaran olevan jo lähellä. Päästyäni putkea pitkin lentoaseman sisätiloihin aloin vanhasta tottumuksesta seurailla "baggage claim" -kylttejä muiden matkustajien vanavedessä.

Vasta noin viiden minuutin vaelluksen jälkeen lamppu syttyi jossakin aivojeni uumenissa: eihän minulla edes ollut laukkua ruumassa! Taisi olla ensimmäinen kerta, kun matkustan ainoastaan käsimatkatavaran kanssa, joten olin aivan siinä uskossa, että hihnalla odottaisi minua sininen pakaasini. :D Olin onneksi kulkenut joka tapauksessa oikeaan suuntaan ja seuraavaksi aloin suunnistaa julkisen liikenteen kylttejä tähyillen. Hyppäsin sinisen linjan junaan keskustaa kohti, vaihdoin noin 40 minuutin matkan jälkeen punaiselle linjalle kysyttyäni ensin oikeaa suuntaa ja jäin kyydistä Grandin asemalla, vain muutaman korttelin päässä hotellistani.

Päivääni varjosti hiukan jo edellisiltana yllättänyt huonovointisuus. Torstaina haukkasin illalliseksi kanasalaatilla täytetyn voileivän kampusmarketista ja paria tuntia myöhemmin vointi oli hyvin kummallinen. Aamulla löysin sitten itseni hiukan liian läheisistä tunnelmista wc-istuimen kanssa ja päättelin, että leivässä oli täytynyt olla jotakin vikaa. Perjantaiaamupäivä kuluikin paikkaillessa ja hyvin heikoissa tunnelmissa: koko päivän aikana söin tuskin paria banaania, suolakeksejä ja myslipatukkaa enempää. Selvisin kuitenkin hotellilleni ja pääsin kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseeni kuuden jälkeen illalla.

Väsymyksestä ja yhä heikosta voinnista huolimatta lähdin vielä alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalle John Hancock Observatorylle, joka on toinen kahdesta suosituimmasta ja korkeimmasta näkymien ihailun mahdollistavasta tornista täällä. Hotellini erinomaisen sijainnin vuoksi astuin suoraan vilkkaille, ihmisiä ja autoja kuhiseville kaduille, joiden reunoilla kohosi loputtomiin huiman korkeita rakennuksia. John Hancockin huipulle pääsee myös ilmaiseksi, mutta itse päädyin valitsemaan sillä hetkellä vaivattomimmalta tuntuvan tien lipputiskin läpi. Ylhäältä maisemat olivat upeat: kun täällä jalkautuu kadulle, pilvenpiirtäjiä riittää joka ilmansuunnalle, mutta yläilmoista katsottuna moni noista korkeista rakennuksista kutistui jonnekin John Hancockin ja Willis Towerin polvien tasolle. :D Ihasteltuani välkkyvien valojen täyteistä iltamaisemaa 45 minuutin verran palasin takaisin maanpinnalle ja pistäydyin Jewel-Oscossa hankkimassa hiukan ilta- ja aamupalatarvikkeita.

Aamuyöllä heräsin siihen, että kurkkuni oli hyvin kipeä ja olo muutenkin flunssainen: ei voi olla totta, miksi juuri nyt! Lisättyäni vaatetusta kaivauduin takaisin peiton uumeniin aikeinani nukkua vielä pari tuntia. Mutta kuinkas kävikään, puhelimeni ei jostakin syystä herättänyt laisinkaan (myöhemmin testailin vielä herätystoimintoa ja sain sen kuntoon käynnistämällä laitteen uudelleen), ja heräsin kahdeksan sijaan kymmenen jälkeen.

Loppujen lopuksi epäonni taisikin kääntyä onneksi, sillä en tiedä, olisinko pysynyt pystyssä koko päivää yhtään vähemmillä unilla. Aikatauluviivästyksen vuoksi en kuitenkaan ehtinyt soitella Antin kanssa (ensimmäinen päivä näiden reilun kuuden viikon aikana, kun ei skypetelty), ja puoli 12 jalkauduin jo Michigan Avenuelle nokka etelää kohden. Sää oli huomattavasti lämpimämpi kuin olin odottanut ja tuulihousuni (turistien ei ole tarkoituskaan näyttää tyylikkäiltä!) sekä kaksi paitaa takkini alla alkoivat pian tuntua ylimääräisiltä. Kirkkaasta auringonpaisteesta ja mittariin kivunneesta useammasta plus-asteesta tuli oikein keväinen fiilis, ja sen sijaan, että olisin vielä kääntynyt takaisin hakemaan aurinkolasini yöpöydän lokerosta, päädyin pikaisesti ostamaan uuden, edullisen parin H&M:stä. Pääsin myös vähentämään raskasta vaatetustani State Streetin upean Macy'sin vessassa.

Hotellini :)

Jatkoin matkaani pilvenpiirtäjien katveessa ensin etelää ja sitten länttä kohti ja saavuin pian 108-kerroksiselle Willis Towerille (entinen Sears Tower), koko Yhdysvaltojen toiseksi korkeimmalle rakennukselle ja yhdelle Chicagon tunnetuimmista ja näkyvimmistä maamerkeistä. Ajatella, huipulta näkyy selkeällä säällä peräti neljän osavaltion puolelle! Pieni vertailukohta: Tampereelle vastikään kohonnut Solo Sokos Hotel Torni yltää 88 metrin korkeuteen, kun taas Willis hipoo yli 440 metriä, ja antennit mukaan luettuina niinkin vaikuttavalta kuulostava mitta kuin 525 metriä menee rikki. Eiffel-tornilla sen sijaan on antenneineen korkeutta 324 metriä ja myös New Yorkin Empire State Building jää Willisille kakkoseksi. Muita hauskoja faktoja, joita opin jonottamisen lomassa, olivat muun muassa se, että rakennus sisältää 992 vessaa, että pohjan pinta-ala peittää 20 korttelia ja että pilvenpiirtäjän massa vastaa 146 000 henkilöauton painoa. Koska olin ostanut Skydeck-lippuni jo etukäteen netin kautta, jouduin jonottamaan ainoastaan siihen pisteeseen asti, jossa jonot lipputiskille ja hisseille erkanivat. Kokonaisuudessaan minulla kesti noin 45 minuuttia päästä Willis Towerin ovilta huipulle saakka jonotuksineen päivineen. Näkymät olivatkin mahtavat ja etenkin the ledge -kokemus oli huima: suoraan jalanpohjien alla levittäytyi hurjat näkymät yli 400 metriä alaspäin.

Yli 400 metriä ilmaa jalkojen alla!

Seuraavaksi suuntasin Millennium Parkin nähtävyyksiä ihailemaan. Hyvin flunssainen olo ja varmasti sen mukainen ulkonäkö eivät estäneet minua saamasta treffikutsua matkan varrella: eräs herrasmies nimittäin kipaisi perääni eräästä risteyksestä ja hetken juteltuamme pyysi minua drinkille kanssaan myöhemmin samana päivänä. Kieltäydyin kuitenkin ystävällisesti kutsusta vedoten kiireiseen aikatauluuni :D Millennium Parkissa minua odotti leffoista ja kuvista tuttu säihkyvä taikapapu, The Bean eli Cloud Gate, josta ympäröivät pilvenpiirtäjät ja kymmenet ja taas kymmenet turistit heijastuivat. Samalla tsekkasin Jay Pritzker Pavilionin sekä Ribbon Ice -luistinradan, joka lämpimän sään vuoksi oli osittain veden peitossa ja siksi suljettuna. Suosituksien ohjaamana suunnistin aivan vieressä sijaitsevaan Giordano'siin tilaamaan erään "Must-try Chicago" -annoksen, deep dish pizzan. Odoteltuani annostani tovin pepperonilla, juustolla, sienillä, sipulilla sekä vihreällä paprikalla höystetty kuuma pizza löysi tiensä hyppysiini ja käpöttelin laatikon kera takaisin pavun lähistölle aterioimaan.

Viimeisteltyäni herkullisesta annoksestani kaksi täyttävää palasta, pakkasin loput reppuuni ja lähdin vielä hetkeksi tutkailemaan ympäristöäni. Hämärä alkoi hiipiä pilvenpiirtäjien lomaan puoli kuuden aikaan ja tehtyäni vielä pienen maisemakierroksen ja käytyäni vilkaisemassa papua myös iltavalaistuksessa palasin hotellille. Kaiken kaikkiaan olen päivään erittäin tyytyväinen etenkin vointini huomioon ottaen.

Voin sanoa lähes 100 prosentin varmuudella, että tällaisessa flunssassa muutoin niin pontevasta avomiehestäni näkyisi pelkkä hiustupsu peiton alta ja kuumemittari piipittäisi kymmenen minuutin välein (siis silloin, kun viiden tunnin päiväunet eivät ole kesken). :D Sattuikin tällainen tauti tähän väliin, kun viimeksi olen näin kipeänä ollut vuoden 2014 toukokuun alussa kesätöitä aloitellessani juuri niihin aikoihin, kun Antin kanssa ensikertaa tavattiin. Mutta näillä mennään! Huomenna kutsuu näillä näkymin yksi maailman suurimmista luonnonhistoriallisista museoista, The Field Museum, ja maanantaiaamuna palailen jo takaisin Minneapolis-St.Paulille. :)