perjantai 13. helmikuuta 2015

Keilausta amerikkalaisseurassa


Eiliseen kuului luentoja, koulutehtävien
Flaherty's Arden Bowl
väkertelyä, uusia tuttavuuksia, hyvää ruokaa sekä keilausta. Viestinnän tunnilla professori jakoi luokan työpareiksi koko luennon mittaista harjoitus- ja keskustelutehtävää varten. Parikseni määräytyi viereeni istahtanut poika, joka saapui paikalle hieman myöhässä ja jolle jouduin siksi selventämään tehtävänannon. Lopun työstä saikin suurimmaksi osaksi tehdä parini, vaikka enimmäkseen suoritimme tehtävän yksilötyönä, välillä toistemme aikaansaannoksia sivusilmällä vilkuillen.
Tehtävässä tuli yhdistellä kuuluisat filosofit pitkähköihin lainauksiin heidän teksteistään ja puheistaan, ja sitten kääntää nämä monimutkaisella, vanhanaikaisella kielellä ilmaistut sitaatit modernille ja ymmärrettävälle englanninkielelle. Huomasin tehtävän vaativan minulta huomattavan paljon keskittymistä ja aivotyötä, sillä noita koukeroisia lauseita ei aivan yhdellä silmäyksellä käännettykään. Kun mukavan mutkaton professorimme lopputunnista sekoili papereidensa kanssa, hänen pahoittelunsa sai koko luokan repeämään naurusta: "I'm sorry, I think I started drinking too early this morning!"

Viestinnän luokassa
Pieni palanen ruoka-areenaa, jossa useat linjastot odottelevat herkkuineen!
Torstain lounas
Jälkkäriksi maistuva Caramel Pecan Brownie
Näkymiä Anderson Centerin toisesta kerroksesta ensimmäisen kerroksen infotiskille
Jälleen yksi jammailusessio Anderson Centerissä
Fireplace Lounge toiselta puolelta kuvattuna
Torstain päivällinen
Sosiaalipsykologian luennon jälkeisen ajan vietin painiskelemalla Police Officer's Dilemma -nimisen tehtävän parissa parin tunnin ajan. Illan kohokohta oli lähtö keilaamaan Manor Hallin kolmannen kerroksen asukeista koostuvalla porukalla. Koko ilta kuljetuksineen, keilailuineen sekä pelin lomassa nauttiminemme pizzoineen menivät käytävän RA:n piikkiin (tai yliopisto kai tämänkaltaiset, järjestetyt illanvietot rahoittaa, mutta pääasia oli, että itse ei tarvinnut maksaa penniäkään :)) Ilta oli hauska ja pääsin tutustumaan paremmin asuinkäytäväni ovien takana asusteleviin ihmisiin. Tiskillä minulle esitettiin kuitenkin vaikea kysymys: "What size?" Eihän minulla ole aavistustakaan jalkojeni koosta jenkkimittojen mukaan! Yritin kurkistella converse-parini pohjia, jotka kertoivat kenkien olevan kokoa 6. Saadessani koon kuusi kengät käteeni havaitsin niiden olevan lähempänä lasten kuin aikuisten kenkiä. Selvisi, että converseni ovat todennäköisesti miesten kokoa kuusi, ja keilauskengissä kokoni pyöri kasin kieppeillä.

Käytössämme oli kaksi rataa ja jakauduimme siksi kahteen joukkueeseen. Useampi kuin yksi joukostamme olisi halunnut ottaa ne sellaiset lapsiperheiden suosimat laidat käyttöön, jotka estevät pallon vyörymisen ränniin :D Nehän pilaavat koko keilauksen idean! Taisin koko kahdella kierroksella heittää pallon ränniin pari kertaa ja täyskaatoja keräsin vaivaiset kaksi. Kaikki keilat kaatuivat kuitenkin useampaan otteeseen ja lopulta taisin olla toinen viiden hengen tiimistämme ja neljäs koko kymmenen hengen porukasta.

Eilen opin taas joitakin uusia sanoja: sähköisku on melko loogisesti shock ja raparperi rhubarb. Pelasimme myös porukalla nauruhermoja koettelevaa peliä, joka löytyy jonkinlaisena puhelinsovelluksena. Pelissä yksi valitsee kategorian useista eri vaihtoehdoista, jotka on nimetty esimerkiksi "Eläimet", "Pääkaupungit", "Ruoka", "Julkkikset", "Tanssityylit", "Elokuvat" ja niin edelleen. Seuraavaksi henkilö nostaa puhelimen otsalleen siten, että muut näkevät ruudulle ilmestyvän sanan. Sitten vain porukalla selittämään sanaa puhelinta pitelevälle henkilölle, ja jos henkilö arvaa oikein, hän kääntää puhelimen nopeasti ruutu alaspäin ja takaisin otsalleen, jolloin ruudulle ilmestyy sana "Correct" ja sana vaihtuu. Mikäli sana on liian vaikea, puhelin kiepautetaan puolestaan ruutu ylöspäin ja siirrytään seuraavaan sanaan. Peli oli joukolla uskomattoman hauska ja sainkin huomata, miten pihalla olen monista amerikkalaisista sanoista ja ilmaisuista :D Useiden arvaaminen onnistui kyllä syntyperäisiltä amerikkalaisilta, joista joukkomme koostui minua ja hollantilaista Koenia lukuunottamatta, kun taas itse nauroin kippurassa sellaisille ilmaisuille kuin "Two Turtle Doves", "Maids a Milking" (joista kummallakin ilmeisesti viitataan tiettyihin joulua edeltäviin päiviin ja jotka esiintyvät jossakin laulussa) ja "Tapioca pudding", jotka paikalliset arvasivat sekunneissa :D

Opin illan aikana myös, ettei Emily olekaan ainoa maapähkinävoin suurkuluttaja, vaan myös muiden amerikkalaistovereidemme mielestä on aivan normaalia syödä kyseistä taivaallista luonnontuotetta kera sellerin, porkkanan, banaanin taikka omenan. Purkki kannattaa varuilta pitää aina repussa, mikäli nälkä yllättää: tahnaa kun voi hyvin lusikoida suuhun ihan sellaisenaan. Paikalliset olivat hyvin järkyttyneitä kertoessani, etten ole koskaan haukannut hillo-maapähkinävoileipää (mitä ihmettä lapsille sitten muka Suomessa pakataan evääksi??), että Suomessa keksit ovat lähes poikkeuksetta kovia eivätkä ihanan paksuja ja pehmeitä, kuten täällä, ja että ensimmäinen kerta, kun näin macaroni and cheese -ruokalajin livenä, oli toissapäivänä lounaalla (ei muuten näyttänyt erityisen herkulliselta) :D Kotiuduimme keilausreissulta vasta puoli kahdentoista jälkeen illalla, ja nukkumaan pääsin puolen yön jälkeen. Viimeksi olenkin yhtä myöhään valvonut vielä Suomen maaperällä ollessani :D Emilyn kanssa naureskellaankin, kuinka villi ja seikkailujen täyteinen elämä meillä täällä on!

Perjantaipäivään on tähän mennessä mahtunut pääasiassa paljon skypetystä Antin kanssa, lounas Emilyn, Dinahin ja Marcosin seurassa sekä arkeologian luento, jolla palautin Artifact Story -tehtäväni. Emily osallistuu huomenna jonkinlaiseen The Polar Bear Plunge -nimiseen tapahtumaan, joka on osa osavaltion laajuista varainkeruuohjelmaa ja jossa ihmiset hyppäävät Lake Calhounin kylmään järviveteen ja kahlaavat altaan halki kirpsakoissa pakkaslukemissa. Suorituksen jälkeen ei kuulemma kuitenkaan valitettavasti pääse lämpimään saunaan sulattelemaan kohmeisia varpaita, hyrrrr! Saan siis pitää huoneen itselläni tämän illan ja huomisen.

Huominen ystävänpäivä näkyi myös lounaan jälkiruokavalikoimassa!
Tämä kuva lähti Antille :D
Perjantain lounas
Nyt on aika valmistautua viikon viimeiseen pumppiin lähtöön ja myöhemmin luvassa kenties herkuttelua ja leffan katselua omassa yläpunkassani :)

4 kommenttia:

  1. Waude! Olen monta päivää meinannut lukea läpi blogisi ja nytt sen tein. Kyllä on erillaista kaikki sielä jenkeissä ja ite kans oppii uusia asioita blogisi kautta :) Innolla jatkan lukemista mitä sielä tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onpas kiva kuulla Eva-lotta!! Siinä taisi hetki vierähtää jos lukaisit blogin alusta lähtien kerralla loppuun :D Mäkin oon oppinut kyllä täällä ihan valtavasti kaikkea uutta tässä viimeisen kolmen viikon aikana! Yksi iso plussa on kyllä amerikkalainen huonetoveri, saa ihan eri tavalla näkökulmaa tapoihin ja kulttuuriin :)

      Poista
    2. Noo siinä meni kyllä kaksi päivää joten en ihan putkeen kuitenkaan lukenu :D Ois hauska nähdä Emilysta kuva jos hän siihen suostuu? Kun kuitenkin lukee ihmisestä jonkun verran niin olisi hauska yhdistää kasvot tekstiin :)

      Poista
    3. Hehe, no niin vähän ajattelinkin :D Toiveesi on kuultu, seuraavassa postauksessa näkyy Emilykin! :)

      Poista