Alkuviikko on ollut hyvin aurinkoinen ja koulutehtävien täyteinen. Auringon mukana saapuvat kuitenkin aina 20 pakkasasteen kieppeillä pyörivät lämpötilalukemat, joten eilen mittari näytti -22°C ja tänään näyttäisi olevan vielä asteen verran kylmempi. Aurinkoa on kuitenkin piisannut tänne tuloni jälkeen enemmän kuin mihin koskaan Suomessa olen tottunut, ja olenkin onneksi aina pitänyt enemmän kylmästä ja kirkkaan aurinkoisesta kuin leudosta ja harmaan pilvisestä säästä. Ulkona tosin ei tee mieli viettää enempää aikaa kuin on pakko näillä pakkasilla, eilen nimittäin palellutin poskeni marssiessani urhoollisesti 1,7 mailin mittaisen matkan pumppiin ja viime viikolla tarpoessani Snelling Avenuelta kampukselle jalkani jäätyivät reidestä varpaaseen asti tunnottomiksi pökkelöiksi.
Tällä viikolla olen palautellut sekä arkeologian toisen kotitehtävän, jota varten minun täytyi parissa päivässä lukaista Death by Theory -niminen kirja sekä vastata teosta koskeviin kysymyksiin. Opus oli virkistävää vaihtelua normaalisti hyvin standardina pysyvään oppikirjaformaattiin: teksti kun oli kirjoitettu fiktionaalisen mysteerin muotoon ja tärkeät arkeologiset käsitteet ja teoriat taitavasti punottu kerronnan lomaan. Maanantaisella arkeologian luennolla jatkoimme Artifact Story -nimisten harjoitustemme käsittelyä ja pääsimme kyselemään professorilta faktoja tai olettamuksia valitsemistamme esineistä, jotka jossain vaiheessa on kaikki löydetty arkeologisten kaivauksien yhteydessä ympäri maailmaa. Selitettyään juuri erään koristeelliselta sormukselta näyttävän artifaktin taustoja, professori siirtyi seuraavaan esineeseen ja totesi rehellisesti: "I don't know what the heck this was." :D Pääsin myös kokemaan leppoisan ja epävirallisen, kahdenkeskisen juttutuokion professorin kanssa luennon jälkeen.
Eilen aamupäivällä sain palautettua sosiaalipsykologian harjoituksen, jossa minun tuli ensin tehdä Police Officer's Dilemma -nimiseen ongelmaan liittyviä testejä verkossa ja sitten tulkita joitakin kysymyksiä samaista teemaa koskien. Ensi viikolla onkin ensimmäinen tenttini, sillä viestinnän professori on jakanut oppikirjamme luvut neljään eri osaan siten, että ensi viikon kokeessa tentataan ensimmäisten kolmen kappaleen sisältöjä. Kaikkien kouluhommien keskellä jouduin tekemään vaikean päätöksen ja siirtämään treenipäivät tällä viikolla myöhemmäksi.
 |
| Giddens Learning Centerin vanha kirjasto |
 |
| Giddens Learning Center |
 |
| Näkymiä pihalle GLC:stä |
 |
| Jälleen kerran pääsin ihailemaan kekseliästä pöytäteknologiaa! |
 |
| HIIIIIOP! |
 |
| Tadaa! |
 |
| Sosiaalipsykologian luokassa |
 |
| Muistiinpanoja |
En
millään saanut selitettyä haalareiden ideaa siten, että viesti olisi
mennyt perille: Emilyn mielestä tapa kuulosti ja näytti yksinkertaisesti
äärettömän kummalliselta :D Vielä äänekkäämmän hekotuskohtauksen sain
aikaiseksi kertomalla, että kyllä, opiskelijat sonnustautuvat näihin
asuihin usein bileitä varten, kyllä, haalarit päällä voi oikeasti
näyttää ihan hyvältä ja kyllä, tämä kaikki on suomalaisille aivan
normaalia :D Ei, kyseessä eivät ole mitkään ulkohousut (tai "special
pants", kuten Emily haalareita kutsui) ja ei, asuilla ei ole mitään
yhteistä partiotoiminnan kanssa kenties merkkien ompelua
lukuunottamatta. Kun vielä mainitsin, että haalareiden perusteella on
helppo erottaa, mitä alaa vastaantulija opiskelee ja missä koulussa,
Emily ihmetteli tämän tiedon tarpeellisuutta: Ahaa, siksikö asia on
tärkeää tietää, että voi jo kaukaa kiertää tietyn alan opiskelijat? Että
voi jo tuomita ennen kuin on edes tavannut ihmisen? :D Ei, ei, ei!
Eräänä iltana taas pöyristytin Emilyä syömällä ananaspaloja suoraan
säilykepurkista, eväs, josta yleensä nautin kera maitorahkan, mutta joka
täällä saa kelvata sellaisenaan.
 |
| Maanantain lounas |
 |
| Maanantain porkkanakakkujälkkäri |
 |
| Kuvia maanantailta, joka on tähän mennessä ollut viikon ainoa pilvinen ja edes hiukan leudompi päivä |
 |
| Manor Hall |
 |
| Maanantain päivällinen |
 |
| Leipää hillolla ja maapähkinävoilla! |
 |
| Uusi tuttavuus, string cheese |
 |
| Epämääräisestä ulkomuodosta huolimatta välipala oli ihan kelpomoinen ja juusto hyvin miedon makuista :D |
Olen jo huomannut kampusasumisen hyödyt: täältä ei periaatteessa
tarvitsisi lähteä minnekään, ellei haluaisi. Luennoille pyrin yleensä
lähtemään 10 minuuttia ennen session alkua, mutta välillä matkaan tulee
ponnahdettua vasta, kun kellon viisarit jo hipovat sitä hetkeä, jona
professori ryhtyy selostamaan päivän aihetta. Joka kerta olen kuitenkin
tähän mennessä ollut ajoissa, mihin taidankin panostaa entistä kovemmin
jatkossa. Vaikka Suomessakin myöhästymistä katsotaan usein pahalla, niin
silti käy usein niin, että puolet luokasta valuu vielä paikalle
ensimmäisen puolen tunnin aikana luennon alusta. Täällä sen sijaan lähes
kaikki istuvat jo paikoillaan 10 minuuttia ennen luennon alkua, eli
silloin kun itse alan harkita alkavani siirtyä kohti oikeaa luokkaa :D
Olen
oppinut viime päivien aikana käyttämään myös kampusmarkettia, jonka
virallinen nimi on Leo's Corner ja epävirallinen C-Store. C-store on
nimitys, jonka alkukirjain viittaa joko sanaan "convenience" tai
"campus", mutta tämän ilmaisun purkaminen ei ollutkaan kuultuna aivan
yhtä helppoa: elin nimittäin pari viikkoa siinä uskossa, että
kampusmarkettimme on nimeltään Sea Store :D Julistin Emilylle eilen,
että itse aion kutsua putiikkia sen oikealla nimellä Leon kulmaksi,
johon Emily vain nauroi päälle ja totesi, että siinähän kutsut, kukaan
kampuksella ei tule ymmärtämään, mistä puhun :D Etevää on, että voin
käyttää meal planiini kuuluvia declining balance -dollareita myös
kyseisessä paikassa (eli käytännössä marketissa shoppaaminen ei ole
mitään minulta pois), jonka tuotevalikoima on kokoisekseen paikaksi
loistava. Marketista löytyy ihan kaikkea koulutarvikkeista ja vaatteista
pesuaineisiin, vessapaperiin, hygieniatuotteisiin sekä totta kai
ruokaan, joka kattaa suurimman osan kaupan tarjonnasta. Pakastekaapeista
näyttäisi löytyvän myös vaikka minkälaista pakastepizzaa ja
tihrustellessani muita kylmässä säilytettäviä tuotteita, näin myös
useita eri sushivaihtoehtoja.
 |
| Sisäänkäynti kampusmarkettiin (C-Store) |
 |
| Herkkuja C-Storesta :) |
 |
| Eilinen ruokani, jonka maksoin declining balance -dollareillani C-Storessa |
 |
| Tiistain lounas |
Sitten seuraavaan huomioon: paperiarkin koko. Tämä ei varmaankaan
tule Kanadaan tai Jenkkeihin matkustaneelle (taikka muuten vain
valistuneemmalle) yllätyksenä, mutta A4-kokoinen paperiarkki ei olekaan
standardikoko kaikkialla. Päädyin googlailemaan aiheesta lisätietoa
vasta eilen, vaikka teinkin järisyttävän huomioni jo Suomen maaperällä
hakuvaiheessa. Opinpahan jälleen uutta: kaikkialla muualla maailmassa
käytetään ISO 216 (A- ja B-koot) ja ISO 269 (C-koot) -standardeja
papereiden kokojen määrittämisessä, kun taas Kanada ja Yhdysvallat,
pääpoikkeuksina, määrittävät koot tuumina. :D Suomalaiset paperiarkit
ovat siis sekä korkeampia että kapeampia kuin täällä, minkä vuoksi
täkäläiset arkit eivät sovi esimerkiksi mukanani tuomiini
muovitaskuihin, ellen taita sivusta suikaletta ensin pois.
Vessat:
täällä ei juurikaan näe pöntön vesisäiliön päälle sijoitettuja
nappuloita, vaan vessa huuhdellaan lähes poikkeuksetta jossakin pöntön
välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta vivusta painaltamalla. Lisäksi
se rako, joka jää vessakopin oven ja seinien väliin, on valtava. Ihan
tosi, joka paikassa sama juttu! Eli mikäli joutuu odottamaan vuoroaan päästäkseen vessaan ja jono on
suoraan vessan oven edessä, on koko letkalla melkoisen hyvät näkymät
kopissa nököttävään, asioitaan toimittavaan henkilöön.
 |
| Jjep, suora näkymä! |
 |
| Mielenkiintoinen työpaja olisi ollut tarjolla keskiviikkona :D |
 |
| Emily ystävällisesti kiikutti tämän minulle siltä varalta, että olisin ollut kiinnostunut työpajasta |
Viime viikon perjantaina reissuni Saint Paulin keskustan YMCA:lle ja
takaisin oli kaikkea muuta kuin ihana, johtui se sitten kylmästä säästä
taikka siitä, että oli perjantain 13. päivä. Ensin kipittäessäni
Snelling Avenuen metroasemalle huomasin, etten yhtäkkiä pystynytkään
löytämään bussi- ja metrokorttia mistään. Käänsin kaikki takkini neljä
taskua ympäri (senkin, jossa on reikä ja jota olen välttänyt käyttämästä
siitä lähtien, kun avaimeni sujahti vapauteen takkini huomasta), mutta
ei, korttia ei löytynyt. Jouduin siis maksamaan kertalipun hinnan, joka
ruuhka-aikoina on 2,25 dollaria. Nyt, kun tapahtumasta on kulunut jo
lähes viikko, olen joutunut hyväksymään sen tosiasian, että olen
onnistunut hukkaamaan Go-To-korttini, jolla olisi yhä matkustanut 20
dollarin verran.
No, metroon päästyäni istahdin seinän viertä
pitkin kulkevalle penkkirivistölle kylki menosuuntaan. Olen aina ollut
altis matkapahoinvoinnille ja siinä vaiheessa, kun nousin kyydistä Union
Depot -asemalla, olo oli hirveä. Pingoin täyttä juoksua YMCA:lle, sillä
aseman kello kertoi minun olevan auttamattomasti myöhässä. Kivuttuani
läähättäen kolmanteen kerrokseen, vatsassani pyöri yhä metromatkan
jäljiltä. Suoraan vain pukuhuoneeseen ja seuraavassa hetkessä
lastasinkin jo painoja ryhmäliikuntasalissa. Tunti sujui heikosta
voinnista huolimatta hyvin, ja takaisin tulomatkalla sain juttuseuraa
pariskunnasta, joka oli Coloradosta kotoisin ja parhaillaan lyhyellä
visiitillä Twin Cities -alueella. Täällä monet paikalliset tuntuvat
olevan hyvin tietoisia juuristaan, kenties syy on siinä, että suurin osa
ihmisistä on tullut jostakin muualta viimeisten parin vuosisadan
kuluessa. Pariskunnasta mies kertoilikin olevansa "suomalainen"
viidennessä sukupolvessa, ja vaikutti olevan hyvin ylpeä alkuperästään
:D
Pysähdyin Hamline Avenuen metroasemalla, kipitin kireässä
pakkasessa ensin Targetiin ja sitten Cub Foods -liikkeeseen
ruokaostoksille. Jatkossa yritän muistuttaa itseäni, että mikäli haluaa
vain pikaisesti kipaista kaupassa ja jatkaa sitten matkaa kotiin, ei
koskaan kannata astua sisään entuudestaan tuntemattomaan, jättimäiseen
markettiin. Cub Foodsissa vierähtikin sitten hetkessä yli tunti, ja kun
vihdoin ohitin University Avenuen ja Snelling Avenuen risteyksen jalat
kylmästä kankeina ja ostoskassi kummassakin kädessä, kellon viisarit
näyttivät jo puoli yhdeksää. Taistellessani tietäni yliopistolle
läheisyydessäni tarpoi koko matkan ajan tyttö, joka vuoroin oli pari
askelta edelläni ja vuoroin hiukan jäljessäni. Hauska sattuma oli se,
että vihdoin kampuksen häämöttäessä näköpiirissä käännyimme kumpikin
Englewood Avenuen kulmasta ja suunnistimme Manor Hallin oville.
Paljastui, että emme ainoastaan asu samassa rakennuksessa, vaan myös
samassa kerroksessa. :D
Tänään ajauduin hiukan kiusalliseen
tilanteeseen uteliaisuuteni vuoksi. Skypeteltyäni tunnin verran Antin
kanssa päivän luentojen jälkeen Manorin puupaneloiduissa aulatiloissa,
törmäsin oveen, jossa oli kuva kahdesta suloisesta kissasta. Otoksen
alla neuvottiin pitämään ovi kiinni, sillä tilaisuuden tullen huoneessa
asustavilla eläimillä kuulemma on tapana vilahtaa salamannopeasti
vapauteen. Uteliaana ja innoissani siitä ajatuksesta, että pääsisin
silittelemään noita valloittavia otuksia, raotin ovea koputtamatta.
Kävikin ilmi, että kyseessä ei suinkaan ollut mikään "tule tänne
paijaamaan ihania kissoja" -huone, vaan jonkun oma asunto. Ei siinä
vielä kaikki, vaan tämä joku istuskeli sohvalla katsellen televisiota ja
käännähti ympäri kuullessaan oven avautuvan. Kissat singahtivat heti
paikalle, ja nolostuneena ja anteeksi pyydellen selitin, että olin vain
ollut tutkailemassa rakennuksen tiloja ja osunut ovelle kissakuvan
vuoksi :D Toivottavasti en törmää kyseiseen tyttöön lähitulevaisuudessa,
tuntui nimittäin melko kiusalliselta seisoskella siinä oven suussa, kun
ensin olin innoissani pamahtanut sisään toisen asuntoon ilman
minkäänlaista varoitusta.
 |
| Eilinen, hyvin viluisa kävelymatka YMCA:lle |
 |
| Jos olette pohtineet, miltä Manor Hallin kolmoskerroksen käytävä näyttää, niin olkaapa hyvät :D |
 |
| Kenties herkullisin ruoka-annokseni tältä viikolta! |
 |
| Ja jälkkäriksi cupcake oreo-keksimuruilla :) |
Huomenna vielä arkeologian luento, joka sisältää jonkinlaisia mielenkiintoisen kuuloisia Google Earth -harjoituksia, ja sitten viikonloppu! Ei niin, että suunnitelmat taaskaan olisivat erityisen jännittäviä :D Lauantaina ajattelimme Emilyn kanssa suunnata johonkin meksikolaiseen ravintolaan illalliselle. Nyt olen ensimmäistä kertaa lähdössä testaamaan kampuksen liikuntamahdollisuuksia, sillä lähellä sijaitsevat Y:t eivät täksi illaksi tarjoa mitään kovin mielenkiintoista. Joten täältä tullaan juoksuradat! :)
Leon kulmassa näyttää paikat olevan ojennuksessa ihan niinku meidän ass-marketissa :).
VastaaPoistaVaikuttavan näköinen tuo vanhan kirjaston sisäänkäynti!
Hehhee....elukankuvat jos mikä saa houkuteltua sut uteliaisuuksissasi ihan hulluihin tekoihin :D.
Nöööhh... :D :D Kissakyltti oli harhaanjohtava!! Ja niinpä, minustakin tosi hieno :) Leon kulmassa on kyllä kaikki aina siistissä järjestyksessä!
Poista