Myöhemmin Emily ja hänen äitinsä saapuivat tuomaan loput tavarat, ja yhdessä lähdimme ALDI-nimiseen ruokakauppaan ostoksille. Sisällä tuntui hyvin kotoisalta, sillä liike on saksalainen ja muistuttaa hyvin paljon LIDL-ketjua. Ostoskoreja kaupassa ei ollut, ja koska en halunnut ottaa sylilliselle tavaroita kärryä, Emily ja hänen äitinsä auttoivat kantamaan ostokseni kassalle ja kassalta autoon. Tällä kertaa ostokseni maksoivat vain 12 dollaria, vaikka olin haalinut käsiini pussillisen omenoita, toisen täynnä appelsiineja, neljä kreikkalaista jogurttia, ison tonkan appelsiinimehua sekä leipää. Seuraavaksi suunnistimme syömään paikalliseen ruokapaikkaan ja valitsin lautaselleni listalta fish sandwichin kera sipsien. Annos osoittautui valtavaksi, ja aterian päätteeksi nostinkin yli kolmasosan leivästä laatikkoon kotiin vietäväksi.
Matkamme jatkui konservatorioon, jossa saimme viettää reilun tunnin verran sademetsäilmastossa erilaisia kukkia ja kasveja ihaillen - ILMAISEKSI! Olen aina rakastanut juuri tuon kaltaisia paikkoja ja kokemus oli erittäin virkistävä! Näimme myös monia eläimiä: apinoita, jääkarhuja, merileijonan, hylkeitä, pingviinejä, laiskiaisen sekä gorilloja.
![]() |
| Laiskiainen!!! |
![]() |
| How you doing? |














Ooooohhh!! Mahtava sademetsä! Oli varmaan kuuma ja kostea ilmasto? Samantyyppinen, kuin Tanskan Randersissa. Otit varmaan laiskiaisen mukaan?
VastaaPoistaOli!! Tosi kiva piristyskäynti oli kun täällä pakastui tänään -17 asteeseen ja kupoleissa oli tosi lämmintä ja kosteaa. Aion mennä joku kerta uudestaan oikein ajan kanssa! Heee valitettavasti laiskiainen jäi pesäkoloonsa... Mutta paikan kaupassa oli vaikka mitä laiskiaistavaraa ja laiskiaispehmoja tarjolla!! Ehkä jokin semmoinen tuote vielä löytää paikan matkalaukussani :D
PoistaÄäää, vähänkö olen kade!!! Oliko siellä oikeasti pingviinejäkin?? Olen aina halunnut nähdä sellaisen :D Ja laiskiasiakin ja laiskiaispehmoja. *Kateellinen huokaus* Kuulostaa ihanalta paikalta!
VastaaPoistaEtkö muka ikinä ole nähnyt pingviinejä?? :D :D Kai nyt joskus sentään! Mutta kyllä, siellä oli paljon sellaisia ihan pikkuruisia polvenkorkuisia yksilöitä, jotka vaappuivat ja kaakattivat :D Seuraavan kerran kun suuntaan tuonne niin otan niistäkin kuvia sinulle!
PoistaEn ole koskaan nähnyt!!! Niitä ei ole ikinä missään mihin menen :D Ota mulle kuva niistä! Miamissa kun oltiin eläintarhassa, niin siellä piti olla koala, muurahaiskarhu, piikkisika ja mangusteja. Koalien alueelle ei päässyt ollenkaan kun se oli huollossa, muurahaiskarhun aitaus oli tilapäisesti poissa käytöstä, piikkisiasta näkyi vain pari piikkiä jostain kolosta ja mangustit pysyivät maan alla enkä nähnyt yhtäkään :(
PoistaAdoptoi laiskiainen laskiaistiistaina :D vai onko torstai en tiedä hehe. Näyttää kyl upeelta! Olis siistiä olla töissä tollases mestas :)
VastaaPoistaNo niinpä! :D Hehe joo, huonetoveri ilahtuis kun se tulis luennolta ja meidän kerrossängystä roikkuis iso karvanen laiskiainen :D
Poista